Nimi: Lacrimosa Syntymäaika: 28.04.2008 - 17v (ikääntyy satunnaisesti)
Rotu: Holstein Rekisterinumero: VH05-044-6608
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: Sonoko D.  
Säkäkorkeus, väri: 169cm, rautias Omistaja: Sorel (VRL-00884) / Amoral Stud  
Painotuslaji: Koulupainotus (VaA) Saavutukset: KRJ-II

Vaikka Laku onkin mitä hellyyttävin otus ison kokonsa, pitkien jalkojensa sekä hieman hitaalta vaikuttavan olemuksensa vuoksi, niin sen kanssa puuhaillessa tulee harvemmin esiin mitään pahaan päivään viittaavaa, sillä lempeä jättiläisemme pyrkii olemaan kaikin tavoin miellyttävä, ystävällinen ja nöyrä tapaus - ja onnistuukin siinä mainiosti.

Kaikesta tamman kiltteydestä huolimatta se ei ole pikkulasten hevonen, sillä Lakun persoonaan kuuluu myös jonkinasteinen arkuus, joka ei varmastikaan tykkää hyvää ympärillä hyörivistä, kiljuvista ja lääppivistä muksuista. Asiantunteva, lempeä ja selkeä hoitajan käytös ovat kaiken A ja Ö, sillä silloin Lakukin voi tuntea olonsa turvatuksi eikä sen tarvitse olla koko ajan varpaillaan tutkimassa ympäristöä suuren pelon vallitessa. Ajan kanssa tammaan oppii tutustumaan yhä paremmin löytäen siitä uusia puolia sekä muodostaen pitävän ystävyyssuhteen, mutta joillakin kemiat eivät vain kohtaa Lakun kanssa. Tämä ei ole sinällänsä vakava juttu, tamman kanssa voi puuhata siitä huolimatta ihan normaalisti, mutta jotta se venyisi vielä tuuman verran pidemmälle esimerkiksi suorituksissaan kouluradalla, on selästä löydyttävä henkilö, jota tamma tahtoo oikeasti miellyttää.

Lakua on vähän vaikea tulkita - monen vuodenkaan jälkeen en ole löytänyt vastausta siihen, pitääkö tamma huomiosta vai ei. Se on varsin rauhallinen harjauksen aikana, saattaa lepuutella takastaan, mutta silmät eivät ikinä mene kiinni ja tietynasteinen valppaus säilyy jokaisessa tilanteessa. Laku nostaa jalkansa varsin nätisti, kunhan se ensin ymmärtää mitä pyydetään - eikä hoitaja saa turhaan hoputtaa Lakua silloin kun se pohtii, että mitä siltä odotetaan, vaan kyllä tamma yrittää ymmärtää ja tottelee samantien kun hoitaja lempeästi, LEMPEÄSTI, liu'uttaa kättänsä tamman jalkaa pitkin. Varusteet eivät tuota sille minkään laatuluokan ongelmia, vaikka vyötä kiristäessä mahan koko muuttuukin rantapallomaisempaan suuntaan, joten ennen selkään nousua on ihan hyvä tarkistaa vielä satulan paikallaanpysymisen tila.

Tamma on omasta mielestäni ehkä vähän liian raskas ja hidas ratsastettava, mutta aremmalle henkilölle se sopii varmasti hyvin, sillä Laku ei missään nimessä pudottaisi ratsastajaa tahallaan maahan, vaan kantaa tätä turvallisen varovaisesti eteenpäin. Tamman liikkeet rajoittavat sen koulutason alle GP:hen, eikä sen kokoamisastekaan ole järin mairitteleva, mutta kilpailuissa tuomareilta on sadellut paljon pisteitä hyvästä yleisvaikutelmasta, liikkeiden huolellisuudesta, täsmällisyydestä - ja lainkaan itseäni kehumatta (... =)), yhteistyötämme on kehuttu. Joinakin päivinä kotona tätä ei kyllä uskoisi, sillä lyhyellä pinnallani varustettuna on niin turhauttavaa treenata Lakun kanssa, kun se ei vain tunnu tajuavan, mitä haluan - mutta useimmissa tapauksissa saa katsoa vain omaan napaan, sillä pitkät piuhat hidastavat Lakun ymmärrystä varsinkin silloin, kun avut eivät ole niin kohdillaan kuin voisivat. Mitä täsmällisempi ja ystävällisempi ratsastaja on, sitä nopeammin & paremmin Laku toimii, vaikka valmistelu saa olla tamman kanssa poikkeuksellisen huolellista - nopeus ei ole edelleenkään päätähuimaava.

Alkulämmittelyssä on suotavaa ratsastaa tammaa sitä tottakai kuunnellen, mutta myös suhteellisen reippaasti eteen. Ei ole kova työ saada Lakua ottamaan takasensa alleen, pyöristämään itsensä ja tukeutumaan kuolaimeen, kunhan kädellä on sopiva tuntuma - hentoinen murtuu, liian kova saa tamman jännittyneeksi. Se on isosta koostaan johtuen vähän hitaammin lämpenevä tapaus ja taipuminen voikin aluksi tuntua jäävuoren siirtämiseltä, mutta hiljaa hyvä tulee ja jossain vaiheessa tamma kääntyy jo sen ajatuksen voimasta. Esteillä ei kylläkään olla ihan samoilla linjoilla, sillä Laku ei ole mikään hyppäämisen maailmanmestari, vaan saa sätkyn puomista joka on puolen metrin korkeudessa ja hyppää sen yli vain julmasta pakotuksesta. Taitava ratsastaja saa kyllä hypättyä tammalla jonkinmoisen radan, mutta se menee jaloistansa sekaisin eikä vaikuta pitävän puuhasta alkuunsakaan. Maastoilu sujuu jo paremmin, kunhan ratsastaja tietää mitä on tekemässä eikä säikäytä Laku-parkaa hengiltä bungala-hypyillään...

Narun päässä tamma on kiltti ja mukava, kuten olettaa saattaa. Ehkä Laku on vähän hitaammanpuoleinen, mutta se annettakoon anteeksi, sillä tämä koni ei ole kertaakaan vielä riuhtonut omistajaansa ympäri tallipihaa niin että saisi hävetä silmät päästänsä. Muiden hevosten kanssa se tulee ihan hyvin toimeen, tamma jättäytyy mieluummin sivummalle kuin on riitojen keskipisteenä. Eläinlääkärit ja kengittäjät menevät kuin vettä vain, eikä liene vaikeaa arvata, että Laku on mitä helpoin lastattava, kunhan sille antaa vain vähän aikaa tajuta, mitä ollaan tekemässä. Kilpailuissa neidistä kuoriutuu kuitenkin tavallista sähäkämpi Laku, joka tykkää lämmitelyssä keskittyä johonkin muuhun kuin suorituksen kannalta oleellisen, jolloin ratsastaja voi olla tiukempana ja pyytää tammalta parempaa suoritusta ihan rohkeasti, muttei kuitenkaan linjalla "hakkaanpas tämän hepan makkaraksi ja revin sen suupielet rikki hehehe joko uskois...". Radalla suoritus riippuu täysin lämmittelystä, sillä mikäli Laku on vain juossut eteenpäin, jatkaa se varmasti samalla linjalla.


Tiedot sukulaisista

i. Donatello evm
  holst, rt, 170cm
  koulupainotus
ii. Agent 007 evm
  holst, trn, 173cm
iii. Thunderbolt evm
iie. Rainyday Blues evm
ie. April Babe evm
  holst, rt, 167cm
iei. Trigger evm
iee. Made Of Honor evm
e. Tess Ladybug evm
  holst, rt, 164cm
  koulupainotus
ei. Rabbani evm
  holst, rt, 166cm
eii. Deep Pacific evm
eie. Avenida evm
ee. Devil's Myth evm
  holst, rt, 162cm
eei. Un Poco evm
eee. Dusty Lady evm

i. Donatello, rautias, 170cm, on toiminut omistajansa harrasteratsuna varsasta lähtien. Tavoitteet eivät ole olleet kovin korkealla, mutta kilpailuissa on startattu vaativa B tasolla. Sijoituksia on kyllä tullut mutta sen suurempaa menestystä ei ole tullut. Omaa todella hienot ja näyttävät liikkeet, potentiaalia olisi vaativampiinkin luokkiin. Kilpailtu myös 110cm rataesteillä, mutta veri vie enemmän kouluratsun suuntaan. Esteillä todella herkkä ja kuumeneva. Luonteeltaan rauhallinen herrasmies, ruunattu 9-vuotiaana ja tämän takia on vieläkin orimaisia piirteitä havaittavissa. Ruunattiin sperman laadun huonontumisen takia. Tammat jäivät tyhjiksi ja kysyntä hiipui, kymmenestä 1-2 tiinehtyi. Donatellon sukujuurilla olisi ollut hienoa saada enemmänkin jälkeläisiä maailmaan. Donatello on syntynyt Saksassa mutta muuttanut omistajansa mukana Ruotsiin sen ollessa 5-vuotias. Rakenteelta sopusuhtainen, vahva kaulainen ja jalka-asennoiltaan siisti.

ii. Agent 007, tummanruunikko, 173cm, nimi on varsin hauska ja se saakin kilpailuissa yleisön hymyilemään. Hevonen itse on varsin mielenkiintoinen ja ailahteleva. Hoitaessa se saattaa seistä käytävällä paikoillaan ja muutamassa hetkessä kiukutella kuin pikku varsa. Ratsastaessa se kävelee rauhallisesti ja yllättäen se havaitsee jossain jotain, mitä täytyy ehdottomasti säpsähtää. Rakastat sitä tänään mutta voit vihata sitä huomenna. Agent on kilpaillut alue ja seuratasolla vaativa B tasolla ja muutamia kansainvälisiä kilpailuita vaativa A tasolla omistajansa valmentajan kanssa. Orilla on kivat liikkeet ja se toimii radalla kivasti. Istunnalla saa ihmeitä aikaan ja ohjista nypyttelemällä pelkkää kiukkua ja vastaan sanomista. Astunut muutamia tammoja, mikä on todella sääli. Ori teloi jalkansa suurella metsälaitumella, jonka takia se jouduttiin lopettamaan 12-vuotiaana. Sen siitosorin virka ei ollut kunnolla vielä alkanut ja tästä johtuen jälkeläismäärä jäi surullisen vähäiseksi.

ie. April Babe, rautias, 167cm, on elämänsä kasvattanut vierellään vain varsoja, eikä osallistunut kilpailutoimintaan mitenkään. Asunut koko elämänsä saksalaisessa puoliverisiittolassa, edustaen erilaisempaa koululinjaa. Luonteeltaan rauhallinen ja huoleton, kaikkien kaveri. Pitää laumassa jonkinlaisen järjestyksen ja näyttää nuorille hölmöläisille kaapin paikan. Ehdottomasti tallin yksi hienoimmista siitostammoista, vaikka aina on ollut varsa alla. Rakenteellisesti todella kaunis kokonaisuus, kaunis ilmeikäs pää, hyvä kaula ja liittymät, hyvä säkä ja lihaksikas pitkä selkä. Kantava lanne, vahva takaosa ja vahvat jouhet. Jalat ovat suorat, kuivat ja liike hyvä tempoista ja suoraa. Vennot vuohiset mutta hyvä kavion luusto. Ollut aina terve ja helppo käsitellä joka tilanteessa. Varsonut jo 9 varsaa ja ensimmäiset jälkeläiset ovat jo aloittaneet kouluratsun uran.


e. Tess Ladybug, rautias, 164cm, on kasvanut Ruotsissa ja kilpaillut Norjassa, lopulta myytiin siitostammaksi Suomeen. Tarinaa riittäisi matkan varrelta, mutta sanotaan, että kilpailu-ura intermediaite I tasolla on ollut todella upea ja maineikas. Tamma on päässyt edustamaan Norjaa kansainvälisissäkin kilpailuissa muutaman kerran. Tess Ladybug omaa todella näyttävät ja miellyttävät liikkeet, myös ratsastaessa. Sen kanssa on helppo tehdä ja toimia. Se kuuntelee ratsastajaansa tarkasti ja tekee mielellään asioita. Esteillä tamma kuumentuu niin paljon, että tilanne voi muuttua vaaralliseksi, eli esteitä ei pahemmin ylitetä. Rakenteelta kevyt ja pieni, mikä ei sekuntiakaan ole kouluradoilla ollut haitaksi. Pieni kokoiseksi liike on suuren ja irtonaisen näköistä. Ravissa on hyvä tempo ja laukka pyörii kauniisti, kantaa itseään hyvin ja käyttää kehoaan tehokkaasti. Varsonut kolme varsaa, neljäs syntyi kuolleena.

ei. Rabbani, rautias, 166cm, on Ruotsin yksi tunnetuimpia kouluoreja GP-tasolta. Se oli aikansa hallitsevia mestareita, mutta surullisesti kilpaura jäi lyhyeksi vaikeimmalla tasolla. Ori sai kolhittua takajalkansa sen verran pahasti, että ei ehtinyt kilpailemaan GP-tasolla kuin kaksi kesäkautta. Sitten se siirtyi suoraan jalostukseen ja kysyntää riitti. Rabbani on Ruotsin ylpeys ja sukulinjat ovat vahvasti ruotsalaisten käsialaa. Jälkeläisiä on reilusti yli kolmekymmentä ja suurin osa on painottunut täysin koulupuolelle. Rakenteelta Rabbani on aika raskas, mutta liikkuu silti hyvin. Luonteelta Rabbani on herrasmies ja kiltti mutta omaa vahvaa orimaista tulisuutta.

ee. Devil's Myth, rautias, 162cm, ruotsalaisen kilpatallin yksi ehdottomasti parhaimmista hevosista. Tallissa asuu kolmekymmentä kilpailevaa puoliveristä, mutta Devili's Myth on saanut nimensä esille. Tamma on todella herkkä ja sen takia omalla tavallaan haastava tapaus. Kiimapäivinä äärimmäisen herkkä, joka kuormittaa hoitajia. Ratsuna omaa korkean työmoraalin ja se työskentelee aina mielellään. Vaatii ratsastajaltaan paljon eikä siedä suurempia virheitä. Kilpailtu aktiivisesti vaativa A tasolla. Jäänyt kilpailuista jo ansaitulle eläkkeelle. Tamma myytiin varsomaan pienemmälle siitostallille osaomistuksella ja varsoja on syntynyt nyt neljä.



Jälkeläiset

♦ holst-t. Tropica Lucretia s. 30.01.2009 isä. Mortify Moscow om. abyss.
♦ holst-o. Never Stay CTN s. 10.01.2011 isä. One Republic om. Roosa
♦ holst-o. Dark Enchanter CTN s. 26.01.2011 isä. Edelweiss om. Sorel
♦ holst-o. Geronimo CTN s. 10.08.2012 isä. After Bad Day om. Riella
♦ holst-o. Lost Resurrection CTN s. 05.07.2012 isä. Lost Soul 66 om. Sorel
♦ holst-o. Demien Egal s. 16.01.2016 isä. Death Triumphant om. Catia


Kilpailusuoritukset

★ Sijoituksia 73 kpl.
★ Voittanut 9 kertaa.
★ Kilpailusuoritukset pääasiassa vaativa A- tasolta.
★ Tamma on lopettanut kilpailemisen ja siirtynyt jalostukseen.

★ KRJ:n laatuarvostelu 6/2018 - KRJ-II - 6+40+18+20+15=99p.


KRJ:n kouluratsastuskilpailut
11.11.2008, O' Polo WBs, Vaativa A, 2/40
25.11.2008, Timjami, Vaativa B, 6/60
29.11.2008, Inah, Vaativa A, 10/100
13.12.2008, Skurvash, Vaativa A, 5/29
15.12.2008, Magnus, Vaativa A, 7/110
17.12.2008, Fe Yance, Vaativa A, 6/60
18.12.2008, Fe Yance, Vaativa A, 2/60
19.12.2008, Championtalli, Vaativa B, 4/50
21.12.2008, Dirtymere, Vaativa B, 6/40
22.12.2008, La Rouge, Vaativa A, 1/112
23.12.2008, Divine Angel, Vaativa A, 2/48
30.12.2008, Arwyn, Vaativa A, 2/52
31.12.2008, Marceille, Vaativa A, 5/36
31.12.2008, Arwyn, Vaativa A, 7/52
04.01.2009, Saveria, Vaativa A, 4/50
05.01.2009, Arwyn, Vaativa B, 7/52
06.01.2009, Saveria, Vaativa A, 2/50
07.01.2009, Arwyn, Vaativa B, 1/52
09.01.2009, Evergrey, Vaativa A, 5/60
11.01.2009, CeRi, Kür Vaativa A, 4/36
12.01.2009, Vaapukka, Vaativa B, 2/40
13.01.2009, Vaapukka, Vaativa B, 2/40
14.01.2009, Ivor Arabianwarmbloods, Vaativa B, 3/30
15.01.2009, Leighton, Vaativa A, 6/40
15.01.2009, Ivor Arabianwarmbloods, Vaativa B, 3/30
17.01.2009, Evergrey, Vaativa A, 6/50
19.01.2009, Vaapukka, Vaativa A, 3/40
22.01.2009, Hamilton, Vaativa A, 5/50
23.01.2009, Tropica, Vaativa A, 4/40
23.01.2009, Silence, Vaativa A, 3/36
24.01.2009, Tropica, Vaativa A, 1/50
24.01.2009, JPR, Vaativa A, 8/100
25.01.2009, Vaapukka, Vaativa B, 5/72
27.01.2009, Jefton Ponies, Vaativa A, 5/60
27.01.2009, Divine Angel, Vaativa A, 1/20
28.01.2009, PVR, Vaativa A, 3/36
29.01.2009, Saveria, Vaativa A, 2/30
29.01.2009, Golden Rose, Vaativa A, 2/16
30.01.2009, Evergrey, Vaativa A, 4/50
30.01.2009, Vaapukka, Vaativa B, 3/72
03.02.2009, Saveria, Vaativa B, 4/30
03.02.2009, BelRa, Vaativa B, 5/40
03.02.2009, BelRa, Vaativa A, 4/40
05.02.2009, SOHO, Vaativa B, 7/65
06.02.2009, BelRa, Vaativa A, 3/40
06.02.2009, LAC, Vaativa A, 2/50
09.02.2009, LAC, Vaativa A, 5/50
10.02.2009, Twisty Puzzle, Vaativa A, 4/50
13.02.2009, Mix Dressage, Vaativa A, 5/40
13.02.2009, Headway, Vaativa A, 7/50
16.02.2009, Tropica, Vaativa A, 1/30
23.02.2009, Acantha Farm, Vaativa A, 6/100
27.02.2009, Hämypuro, Vaativa A, 4/80
21.03.2009, Zaa, Vaativa A, 4/24
25.03.2009, Tropica, Vaativa A, 4/36
27.03.2009, Pikantti, Vaativa A, 2/30
28.03.2009, Tropica, Vaativa A, 2/50
28.03.2009, Pikantti, Vaativa A, 1/30
29.03.2009, Kuninkoja, Vaativa A, 4/99
29.03.2009, Kuninkoja, Vaativa A, 4/98
30.03.2009, Etulinjan Suomenratsut, Vaativa B, 1/40
31.03.2009, Gräslund, Vaativa A, 3/50
01.04.2009, Headway, Vaativa B, 2/50
03.04.2009, Etulinjan Suomenratsut, Vaativa A, 5/40
03.04.2009, Silence, Vaativa A, 3/30
07.04.2009, Etulinjan Suomenratsut, Vaativa B, 3/40
07.04.2009, Etulinjan Suomenratsut, Vaativa A, 6/40
08.04.2009, Etulinjan Suomenratsut, Vaativa B, 3/40
12.04.2009, Aworei, Vaativa A, 1/30
16.04.2009, Aworei, Vaativa A, 4/30
16.04.2009, Aworei, Vaativa A, 1/30
19.04.2009, Aworei, Vaativa A, 2/30
26.04.2009, Calmosh, Vaativa A, 4/40

Valmennukset

Viimeinen kilpailupäivä
Olin suunnitellut tätä jo kauan ja nyt päätös tehtiin viimeviikolla. Laku on tallonut erinomaisen kilpauran itselleen ja nyt on aika löysätä ohjaksia. Tänään Laku starttaa viimeisen kerran Calmoshin vaativa A- luokassa. Päivä oli sateinen mutta lämmin. Laku pysyi rauhallisena ja rentona. Radalla tamma näytti parasta osaamistaan ja kyllä meidän tallinväki riemuitsi palkintojen jaossa. Laku voitti luokkansa ja sai parhaimmat pisteet ikinä! Tamma oli jäänyt kunniaallisesti kisaeläkkeelle. Kotimatkalla autossa kävi iloinen jutustelu. Kovimmat tytöt uhkailivat tekevänsä iltatallin ja lähteä sen jälkeen kotiin pistämään mekkoa ylle, koska tänään oli juhlapäivä! Aamutalli jäisi kahdelle nuorimmaiselle tytölle, jotka olivat jääneet talliin hoitamaan työtehtäviä, meidän lähdettyä kilpailemaan.


Kiitollinen upeasti menestyneestä tammasta
Laku on saanut rentoutua ja irroitella laitumella pari päivää, mutta nyt on aika siirtyä taas sorvin ääreen. Viimeinen kuukausi on ollut tamman kulta-aikaa, ehdottomasti! Kovempi harjoitusohjelma on pitänyt hevosen ylimääräisen virran kurissa ja keskittyminen radalla on ollut täydellistä. Laku on sijoittunut upeasti ja tänään on tarkoitus jatkaa menestyksen ongintaa. Tallitytöt ovat kiittäneet minua loistavasta ideasta koventaa harjoituksia, sillä nyt tätäkin hevosta on jopa mukava käsitellä ja hoitaa tallissa. Kaikki hipoo täydellisyyttä mutta vain melkein. Ikuisena ongelmana ja päänvaivana ollut tamman lastaaminen hevosautoon ei ole muuttunut tippaakaan. Olemme ajaneet ympäri maata kilpailuiden takia mutta aina se on yhtä haasteellista saada tämä hevonen autoon. En kyllä usko, että tämä koskaan tästä helpottaisi...


Kouluvalmennus
Yllättävä kyllä Laku käyttäytyi koko valmennuksen alun erittäin rauhallisesti. Tamma on ollut kuukauden rankemmalla harjoitusohjelmalla, joten siinä voi olla pieni syy siihen. Taivutukset ja väistöt sujuivat puhtaasti ja hevonen pysyi kokoajan kontrollissa. Välillä jouduin miettimään kenen hevosen satulaan olin kiivennyt, koska tämä ei ollut perus Lakua lainkaan. Tamman askeleet olivat tarmokkaat ja ilmavat. Saimme paljon kehuja liikkeistä ja niiden täsmällisyydestä. Vasempaan suuntaan väistöissä Laku hieman lompsi ja yritti oikaista, tilanne kuitenkin saatiin korjattua. Passagessa Laku pysyi hyvin tahdissa ja ryhdissä. Toivoin että tämä olisi ollut oikea kilpailutilanne, eikä vain valmennus. Laku kukoisti ja luultavasti tuo kovempi harjoitus oli kuin tehty Lakulle. Ylimääräinen energia ei purkaudu kiukuttelulla vaan työskentelyyn. Lisätyssä laukassa Lakun yleiset rodeo näytöksetkin pysyi poissa! Saimme valmentajalta paljon hyvää palautetta ja luvan mennä suorittamaan loppuveryttely maastoon ja nauttimaan lämpöisestä auringosta.


Kouluvalmennus
Aamu oli mennyt jo kotona pipariksi, joten parannusta ei ollut odotettavissa kun heti aamusta oli Lakun kanssa kouluvalmennus. Olin niin oikeassa. Laku halusi nosta verenpaineeni maksimiin, sillä tamma pyöri harjatessa, kaaputti käytävän lattiaa äänekkäästi, pullisteli satulavyötä laittaessa ja nosteli päätänsä kattoon suitsia laittaessa. Ja ei, emme todellakaan olleet ajoissa kentällä. Valmentaja joutui odottamaan meitä yli vartin. Pahoittelin tilannetta ja nousin jo puoliksi ravaavan tamman satulaan. Alkuun jouduin paljon kasailemaan hevosta avuille. Laku oli selvästi jossain kaukana haavemaailmassa ja oli todellinen työ saada hevonen tähän päivään. Teimme alkuun perus harjoittelua. Ravin lisäämistä, taivutuksia ja väistöjä. Hiljalleen hevonen heräili avuille ja Laku kulki toivotusti, eikä enää kuin löysä makaroni. Yritimme hioa meidän pahinta ongelma kohtaa, eli laukan vaihtoa jokaisella askeleella. Joka toisella askeleella se on sujunut, mutta usein tamma yrittää luistaa siihen tilanteeseen jokaisella askeleen vaihdolla. Pitkään sitä yritimme ja kerran pääsimme koko radan poikki oikeaoppisesti. Lisätyssä laukassa tamma halusi esitellä jukuripää luonnetta ja näyttää pukittelun taitonsa. Olin jo niin tottunut näihin yllätyksiin, ettei minua enää helposti satulasta alas noin saanutkaan. Passaget ja piaffit sujuvat yllättävän hyvin, kun Laku vain malttaa. Liian usein tamma hätäilee ja pyörähdyksestä tulee todella laaja ja hätäinen. Olin suhteellisen tyytyväinen tähän suoritukseemme, koska edes kerran tuo väistö sujui täydellisesti.


Kouluvalmennus, valmentaja Juel
"Alussa Laku tuntui vähän jännittyneeltä, mutta kun löysäsit hieman otettasi ja rentouduit itse, niin tammakin alkoi liikkua paremmin. Neiti kulki kokoajan hienossa peräänannossa ja kuunteli tarkkaavaisesti. Valmistele paremmin apuja, jotta tamma ei ns säikähdä toteuttamaan pyyntöjäsi. Laku siirtyi askellajista toiseen, kuin lennossa ja tanssahteli täysin pillisi mukaan. Loppukäynneillä huomasin hymyä naamallasi, lieneekö se johtui loppuneesta hikitreenistä vai tyytyväisyydestä tammaasi."