Nimi: Indis Prelude Syntymäaika: 01.08.2009 - 14v (ikääntyy satunnaisesti)
Rotu: Holstein Rekisterinumero: VH12-044-0049
Sukupuoli: Tamma Kasvattaja: cirith / Indis Villains  
Säkäkorkeus, väri: 164cm, punaruunikko Omistaja: Sorel (VRL-00884) / Amoral Stud  
Painotuslaji: Koulupainotus (GP) Saavutukset: -

Olen aina ihaillut cirithin työtä puoliveristen parissa ja nyt oli loistava tilaisuus, saada hänen kasvattama varsa talliin. Ei tarvinnut kauan miettiä, kun ostopaperit oli jo tehty. Jäin odottamaan varsan syntymää, vanhemmat olivat priima luokkaa, täydellisiä. Kevät ja kesä menikin hujauksessa! Hevosten kanssa käytiin paljon kilpailuissa ympäri maailmaa, eikä ajan juoksua aina tajunnut. Lopulta sain puhelun, ruunikko tammavarsa oli syntynyt! Lupasin heti seuraavana aamuna lähteä ajamaan kohti Indis Villainsin tallia.

Viiden tunnin ajomatkan jälkeen saavuin perille. Cirith oli tullut jo minua vastaan ja lähdimme suunnistamaan kohti tammojen tallia. Tallirakennukseen oli rakennettu erillinen siipi, missä oli vain varsoneet tammat ja odottavat. Viimeisessä karsinassa odotti minun rakkaimpani. Olihan se nyt täydellinen! Pieni varsa seisoi emänsä vierellä ja katseli meitä pää notkahdellen. Se ei vielä hallinnut kehoaan täysin, kävelykin oli hieman huteraa. Menin karsinaan tutustumaan pikkuiseen. Se ei aristellut yhtään vaan oli varsin utelias tapaus. Se nuuskutti hiuksiani, kun olin kyykyssä varsan edessä. Lopulta se kyllästyi minuun ja matkasi hoippuuen maitobaarilleen. Olin todella mielessäni pikkuisesta! Varsa muuttaisi meille heti vieroituksen jälkeen. Lähdin vasta illalla tallilta pois, sain vielä ratsastaa varsan isällä kentällä ja se vasta olikin hauskaa!

Vuodet vierivät valonnopeudella ja lopulta saimme tamman talliin. Peeraksi kutsuttu neito on luonteeltaan todella utelias, rohkea ja pelkäämätön. Muutamia kertoja se on karannut jopa tarhastaan, koska jossain on ollut jotain kiinnostavaa, mikä on täytynyt lähteä tutkimaan. Sähkölangat eivät tätä hevosta pidättele. Peera oli helppo kouluttaa, vaikka tammamaisia oikutuksia ilmeni aina välillä. Olen uskaltanut luovuttaan nuoren tamman myös muutamalle uudelle työntekijälle käsittelyyn. Hoitaessa hevonen on todella helppo, rauhallinen ja rento. Se tarkkailee ympäristön tapahtumia ja keskittyy niiden analysointiin. Varusteiden kilinä aiheuttaa lihaksissa pieniä värähtelyjä, onhan Peera aina innoissaan lähdössä lenkille tai työskentelemään!

Peera on todella herkkä ja sitä täytyy ratsastaa paljon istunnalla. Suusta ei saa nykiä tai nyppiä turhaan, ratsastajan käden tulee olla tasainen ja vakaa. Pohkeisiin Peera reagoi hyvin, mutta alkulämmittely tulee tehdä todella huolellisesti, jotta kaikki avut saa ratsastettua läpi. Jos tämä jää tekemättä, ei suurempaa menestystä tarvitse odottaa kilparadoilta. Jos Peera ei ole huolellisesti saatu herkistettyä avuille, se heittelee päätänsä, leikkii kielellä kuolaimella ja luultavasti tamma tulee vasenta pohjetta vastaan. Kun kaiken tekee huolellisesti, Peeran saa kulkemaan jo melkein ajatuksen voimalla. Hevosen liikkeet ovat tasaiset ja miellyttävät ratsastaa.

Esteitä Peera on hyppinyt kotikentällä noin 120cm korkuisia esteitä. Peeralla on kapasiteettia myös esteille, mutta hevosen kuumennuttua aivan liikaa, on turvallisempaa pitää esteet vain vaihtelun vuoksi ohjelmistossa. Peeraa joutuu pidättämään niin paljon, että joko se kuumenee liikaa tai sillä itsellään menee hermot jatkuviin pidätteihin. Maastossa tamma on todella varmajalkainen. Se ei säiky tai säpsy yhtään mitään. Peera on ollut mukava maastokaveri niille hevosille, jotka saattavat enemmänkin säikähdellä maastossa. Peera on tuonut niille hevosille varmuutta ja rentoutta.

Laitumella Peera kirmaa muiden mukana, kuin mikäkin varsa. Yksinäisyys on myrkkyä ja on huolehdittava, ettei Peera jää tarhaan yksin. Hevonen nostaa sellaisen metelin, jos niin tapahtuu, että se tulee vaikka aidoista läpi, jos tilanne saa kauemmin jatkua. Ratsastaessa se ei tarvitse hevoskaveria, mutta laitumella ja tarhassa sitä ei saa yksin jättää. Peera on erittäin kiltti, rauhallinen, upea kouluratsu ja hevonen, joka tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen.


                   

Tiedot sukulaisista

i. Voltaire
  holst, m, 163cm
  koulupainotus
  KRL-II, YLA2
ii. Montredon evm
  holst, mrn, 165cm
iii. Don Carlos evm
iie. Inherit the Night evm
ie. Rose of Cimarron evm
  holst, km, 162cm
iei. Lancelot du Lac evm
iee. Navy Blue evm
e. Ophidiophobia
  holst, m, 165m
  koulupainotus
  VIR MVA Ch, KTK-III
ei. Opioidhood evm
  holst, rn, 175cm
eii. Acid Panic evm
eie. Sandstone evm
ee. Chimène evm
  holst, klm, 165cm
eei. Prince Regent evm
eee. Romantic Suspense evm


Jälkeläiset

♦ holst-o. Red Precious CTN s. 22.01.2011 isä. Russianredmachine PB om. Sorel
♦ holst-t. Dark Calibra CTN s. 12.07.2012 isä. Dark Enchanter CTN om. Otterley VIR MVA Ch
♦ holst-t. Kerli Egal s. 10.01.2016 isä. Kerberos PB om. yersinio


Kilpailusuoritukset

» Hyppykapasiteetti ja rohkeus 0.00
» Nopeus ja kestävyys 0.00
» Kuuliaisuus ja luonne 663.41
» Tahti ja irtonaisuus 986.54
» Tarkkuus ja ketteryys 0.00

Kouluratsastuksessa 1649.95 op ( vt. 4 / 10 )
Esteratsastuksessa 663.41 op ( vt. 2 )
★ Kilpaillut sijoituksia & porrastettuja kilpailuita.
★ Sijoituksia 46 - voittoja 8.

★ Tavoitteena KRJ:n laatuarvosteluun osallistuminen.


pvm paikka jaos luokka sijoitus
04.10.2009 Nepolan Ponitalli KRJ Grand Prix 7/60
05.10.2009 Nepolan Ponitalli KRJ Grand Prix 1/60
16.10.2009 Viehättävä KRJ Grand Prix 3/52
10.02.2011 Huvitus KRJ Grand Prix 5/50
11.02.2011 Huvitus KRJ Grand Prix 6/50
14.02.2011 Huvitus KRJ Grand Prix 7/50
15.02.2011 Salpicar KRJ Grand Prix 4/40
17.02.2011 Salpicar KRJ Grand Prix 5/40
01.03.2011 Acantha Farm KRJ Grand Prix 4/100
01.03.2011 Huvitus KRJ Grand Prix 5/30
02.03.2011 Huvitus KRJ Grand Prix 4/30
02.03.2011 Takkuinen 2782 KRJ Grand Prix 3/80
03.03.2011 Hopeapajun Kartano KRJ Grand Prix 4/60
04.03.2011 Hopeapajun Kartano KRJ Grand Prix 1/60
06.03.2011 Takkuinen 2782 KRJ Grand Prix 3/80
06.03.2011 Acantha Farm KRJ Grand Prix 7/100
18.03.2011 Huvitus KRJ Grand Prix 4/30
19.03.2011 Huvitus KRJ Grand Prix 4/30
26.02.2012 Wuorela KRJ Grand Prix 6/50
27.02.2012 Championtalli KRJ Grand Prix 6/50
28.02.2012 Skurvash KRJ Grand Prix 1/50
01.03.2012 Yamera KRJ Grand Prix 1/50
02.03.2012 Yamera KRJ Grand Prix 1/50
03.03.2012 Yamera KRJ Grand Prix 5/50
29.03.2012 Talli Kirmaus KRJ Grand Prix 4/40
02.04.2012 Contenemo KRJ Grand Prix 5/40
01.04.2012 Rosenheim KRJ Grand Prix 7/59
16.04.2012 Yamera KRJ Grand Prix 3/40
18.04.2012 Yamera KRJ Grand Prix 4/40
12.05.2012 Yamera KRJ Grand Prix 5/49
13.05.2012 Yamera KRJ Grand Prix 1/46
14.05.2012 Yamera KRJ Grand Prix 4/46
07.07.2012 Skurvash KRJ Grand Prix 3/50
11.07.2012 Skurvash KRJ Grand Prix 6/50
17.07.2012 Swift Stud KRJ Grand Prix 5/30
19.07.2012 Swift Stud KRJ Grand Prix 4/30
20.07.2012 Swift Stud KRJ Grand Prix 5/30
21.07.2012 Swift Stud KRJ Grand Prix 3/30
01.10.2012 Nonshein KRJ Grand Prix 5/40

Valmennukset

Kouluvalmennus
Tarkoituksena oli harjoittaa laukanvaihdoksia ja pysähdyksiä, ainakin näin valmentajani ilmoitti minulle eilen. Peera oli käyttäytynyt aamun levottomasti, joten töitä saisin tehdä jotta saisin tamman heräilemään avuille. Laitoin varusteet selkään, talutin tamman kentälle ja kiristin vielä satulavyön. Valmentajani saapui luoksemme ja kerroimme päivän kuulumiset kunnes nousin satulaan. Peera tuntui jännittyneeltä ja aloitimme valmennuksen tekemällä ensin käynnissä pysähdyksiä ja voltteja. Peera ei meinannut millään suostua pysähtymään mutta vartin harjoittelun jälkeen hevonen alkoi tuntumaan jo paremmin avuilla. Kesäaikana Peera käyttäytyy muutenkin kuin jauhopää, eikä työskentely hirveästi jaksa kiinnostaa... Kaikesta huolimatta tamma kulki kauniisti ravissa voltit ja kaula alkoi kaartua jo itsellään, pyytämättä. Valmentaja joutui kehottamaan minua moneen kertaan pitämään ne kantapäät alhaalla ja kädet paikallaan. Tuttua, että kun hevonen toimii niin minä sössin. Nostin laukan ja Peera innostui turhankin paljon ja heitti kerran takamuksensa ilmaan. Valmentaja nauroi mutta kehoitti pian tekemään kokorataleikkaan ja laukan vaihdot. Aluksi Peera ei suostunut vaihtamaan laukkaa kunnolla ja sen kanssa sain painia pitkät tovit. Lopulta saimme tehtyä puhtaan vaihdon ja laskimme raviin. Aika kulki liian nopeasti kun jouduimme jo pikkuhiljaa lopettelemaan. Tunti kului kuin vartissa! Peera oli hiukan hankala, joka johtui varmasti parin päivän laiduntamisesta. Lopuksi lähdin vielä maastoon kävelemään ja katselemaan maisemia, Peerakin tuntui pitävän ajatuksesta. Laukanvaihtojen kanssa olisi vielä paljon harjoiteltavaa.


Kouluvalmennus
Kaunis puoliveritamma vaikutti hieman itsepäisemmältä tapaukselta, ja Sorel kertoi tammalla olevan huono päivä. Se näytti varsin raskaalta ja kovasuiselta ratsastaa, joten päätimme aloitella pienillä siirtymisharjoituksilla kiemurauralla. Tamman siirtyminen harjoitusravista harjoituslaukkaan oli hieman tökerö, sillä tamma otti alkuun hurjan kiitoravispurtin. Muutaman toiston jälkeen Peera alkoi vaikuttaa jo hieman vetreämmältä ja siirtymiset vähemmän töksähteleviltä. Jatkoimme valmennusta temponvaihtojen muistelulla sekä vastalaukalla, jotka sujuivat tammalta varsin hyvin. Se kulki kauniissa, melko pyöreässä muodossa ja hyvällä draivilla uralla. Valmennuksen päätteksi Sorel kertoi tamman olevan yhä hieman raskas ratsastaa, mutta ainakin ratsukko osasi peittää sen. Jätin ratsukon jäähdyttelemään uralle ja olin kyllä varsin tyytyväinen ratsukkoon, vaikka harjoiteltavaa riittää.


Kouluvalmennus
Upean näköinen tamma asteli pitkin kenttää reippaana, tarkkaillen ympäristöä jatkuvasti. Kaikki aistit olivat valppaina. Tuuli oli todella puuskaista mutta silti aikomuksena oli pitää valmennus ulkokentällä. Tuttu valmentajamme Saila saapui kentälle kahvi ja pulla kädessä. Sainmme tehdä alkuveryttelyn omaan tahtiin. Hevoseni oli enemmän sitä mieltä, että tänään ei rehkitä mitään! Valmennuksen alku meni pääosin siihen, että saatiin tamma heräteltyä hyvin avuille. Se tuntui todella vaikealta, sillä Virinää näytti kiinnostavan kaikki muut paitsi itse työskentely. Onneksi sain vihdoin hevoseni keskittymään, ja Saila oli meihin tyytyväinen. Saila sanoi minulle palautteena, että ratsukon työskentelyä oli ilo seurata! Peera kulki kauniisti mutta väistöt tuottivat ongelmia. Jalat meinasivat karkaa jatkuvasti alta tai sitten tamma oikoi paljon, eikä väistöt näyttäneet lainkaan siltä miltä piti. Jouduin todella tekemään töitä, että saimme suorituksen tehtyä puhtaasti. Virinä oli enemmän halukas menemään sieltä, mistä aita on matalin ja kokeilla ratsastajansa kanttia. Yritin pysyä tiukkana ja vaadin hevoselta paljon. Yllättävän pitkään Virinä jaksoi jumputella vastaan, kunnes ne väistötkin alkoivat sujumaan toivotusti. Lopulta suoritimme valmennuksen mallikkaasti loppuun ja Saila oli meihin tyytyväinen. Sain kyllä paljon rakentavaa palautetta, mihin täytyy seuraavalla kerralla pureutua tarkemmin. Ratsastajana olin hieman liian lepsu ja minun täytyisi saada hevonen jo alusta lähtien paremmin hallintaan. Niinsanoitusti luulot pois jo kättelyssä.


Kouluvalmennus
Talutin tamman kentälle ja nousin hermostuneen hevosen selkään. Peera oli vaikuttanut jo aamusta lähtien todella hermostuneelta, enkä tiedä syytä, ellei sitten tammalla olisi kevättä rinnassa? Valmentaja saapui kentälle ja aloitin perus volteilla käynnissä ja ravissa. Hevoseni ravi oli todella töksähtelevää ja mitään sanomatonta. Keräsin ohjia tiukempaan otteeseen ja aloin vaatia ratsultani tarkempaa työskentelyä. Se oli todella vaikeaa. Peera narskutti kuolaimia ja nosteli päätänsä hermostuneessti. Laukannostot tapahtuivat sellaisella pompulla ja vauhdilla, että oli valmentajallakin jo naurussa pitelemistä. Onneksi ei ollut kilpailutilanne, olisi tuomarit nauranut meidät jo kättelyssä kentältä ulos... Tänään Peera oli jotenkin todella hankala ratsastettava. Vaikka valmentaja kuinka kehotti tekemään pidätteitä, istumaan satulassa ja pitää ohjat kokoajan tuntumalla, ei Peera suostunut kuuntelemaan. Hetkessä laukanvaihdot ja nostot alkoivat sujumaan ja hevosen tuntuma keveni selvästi. Sain ratsukseni normaalin Peeran, joka kulki kauniisti ja helposti, ilman suurempia taisteluita eteenpäin ja kauniissa muodossa. Tamman laukanvaihdossa valmentajani kiinnitti huomiota hevosen vasempaan vaihtoon, joka oli selvästi vahvempi kuin oikea vaihto. Tuomarit eivät ole ainakaan vielä rokottaneet tästä pisteitä, mutta tiedä sitten miten se laukanvaihto nyt niin selkeästi on vahvempaa vasemmalla... Peera kulki hyvällä tuntumalla kaviouralla kaula kaarella ja rytmikkäässä ravissa. Lisätty ravi oli tamman pravuuri ja sai valmentajaltakin paljon kehuja. Loppuun veryttelimme perus voltteja ja käyntiä kuljimme melkein puolisen tuntia kaviouraa pitkin löysin ohjin, kun jäimme valmentajan kanssa keskustelemaan hevosten kasvatuksesta.


Kouluvalmennus, valmentaja Akita
Minulta oli mennyt aamulla hetki tajuta, että en päässytkään itse ratsastamaan vaan minun oli pidettävä valmennus. Nauroimme Sorelin kanssa asialle samalla kun hän teki voltteja uralla. Onneksi nyt oli maneesikin vapaana, niin ei tarvinnut Peeran varoa vesilammikoita. Nyt se menikin paremmin kuin viimeksi. Lieköhän siitä että oli märkää vai siitä ettei sitä kiinnostanut. Tälle päivälle suunnitteilla olisi pientä helppo A tasonkin treenaamista. Alkulämmittelyjen jälkeen Peera oli vetreytynyt ja intoa täynnä. Aloitimme siirtymisillä. Ensin vain ravista-käyntiin ja toisinpäin. Kun se sujui moitteettomasti pyysin Sorelia aloittamaan ravista-harjoituslaukkaan siirtymisen. Peera siirtyili hienosti ja ihmettelin tosissani tuon hevosen osaamista. Kovapäisyyttä en ollut vielä huomannut koskaan Tähdessä, mutta ekä sekin tulisi pian esille. Ja viimeisenä siirtymisenä olisi vielä ravista-keskilaukkaan. Se olikin Tähdelle hieman haasteellisempi, mutta tamma teki silti hienoa työtä. Ennenkuin aloittaisimme helppo A juttuja halusin tietää osaako tamma keskiravin, keskilaukan ja lisätyn käynnin miten. Lisätty käynti oli tammalle kuin leikkiä kuten keskilaukkakin, mutta keskiravi tuotti pientä ongelmaa, joten aloimme treenata sitä. Peera meni koko ajan enemmän koottua ravia kuin keskiravia. Pian liike kuitenkin alkoi pyöreytyä ja muuttua keskiraviksi, joten Sorel kehui tammaa paljon ja kokeili muutaman kerran uudelleen. Kokeilimme vielä oppisiko Peera takaosakäännöksiä helppo A:n puolelta. Treenasimme sitä sitten loppuajan ja kyllä siitä melko varmasti vielä parempi käännös kehkeytyy kuin nyt. Nyt se nimittäin tarvitsee vielä paljon hiomista, mutta onhan se uusi asia. Pian kuitenkin oli loppukäyntien aika, ja Peera oli ihan hiessä vaikka tunnilla ei edes paljoa laukattu.


Kouluvalmennus, valmentaja Akita
Sillä välin kun Sorel nousi Peeran selkään minä suunnittelin pikaisesti tämän tunnin ohjelman loppuun. Aluksi listassa oli mitä mielenkiintoisempia asioita, koska olin tehnyt sen niin kiireesti mutta onneksi lista on nyt korjattu. Tajusin Sorelin nousseen Peeran selkään ja alkaneen ratsastaa uraa pitkin. Annoin hänelle tehtäväksi taivutella Tähteä tekemällä minimissään kuusi volttia per kierros. Kenttä oli hieman vetinen muutaman vesilammikon mukaan laskien. Oikeastaan lammikot olivat lähellä uraa ja Peera yritti kiertää ne kaukaa. Muutenhan voltit menivät oikein hyvin. Sorelilla oli istumta kunnossa ja hevonen oli rento. Muutaman kerran se kyllä yritti kulkea suoraan eteenpäin eikä halunnut tehdä työtä, mutta unohti typeryydet ja jatkoi kiltisti.

Kun Peera oli jo alkukäynneistä kuulolla homma oli helpompi. Pyysin Sorelia aloittamaan pohkeenväistöllä. Hänen piti saada hevonen myös asettumaan kulmissa. Peera ei ensin oikein kiinnostunut asiasta, mutta hetken kuluttua tepsutti hyvinkin nätisti. Hetken tehtävää tehtyään, selvitin seuraavan tehtävän idean. Ensin ratsukon piti ravata ja jokaisen sivun keskellä heidän piti pysähtyä ja peruuttaa. Sorel tajusi heti idean ja nosti ravin. Peera liikkui kuuliaisesti, mutta peruutukset olivat välillä mitä olivat. Kun Peera alkoi peruuttaa hyvä jos yhden askeleen pyysin Sorelia peruuttamaan Peeralla vähintään viisi askelta ja sen jälkeen kehua paljon tammaa. Kun tämä tehtävä alkoi onnistua aloitimme toisen. Se oli muuten sama, mutta peruutuksesta oli päästävä suoraan raviin. Peera meni kuuliaisesti ja kiltisti tehtävää ja Sorel kehui ja taputti tammaa joka kerta, ja minä kehuin Sorelia. Viimeisimpänä tehtävänä lisralla luki, että ratsukon tulisi laukata kiemurauraa ilman laukanvaihtoja. Laitoin tötsät erottamaan kiemurauran, jotta Sorelin olisi helpompi keskittyä. Sorel alkoi valmistella Tähteä laukkaan ja kun tamma nosti laukan se oli reipas ja näyttävä. Aluksi se ei tajunnut ettei laukkaa saa vaihtaa ilman apuja, mutta kun se alkoi onnistua Sorel kehui sitä ja pyysin häntä hiljentämään loppuraveihin.