Tallin tapahtumista

04.02.2014
Voisin todeta että Carbon on tällä hetkellä parhaimmassa vireessä kuin koskaan ennen! Olen iloinen trakehnerien jalostuksesta, sillä upeita yhdistelmiä on syntynyt ja tavoitteissa on pysytty. Linjat alkoivat muuttumaan suppeiksi, joten Dark Side Trakehnerista muutti talliin kahdeksan uutta hevosta. Kisalistoilla on nyt kivasti täytettä ja hevosilla kilpaillaan ahkerasti. Kilpailuita on tallin tiloissa järjestetty jo iso määrä, enemmän kuin viimevuotena yhteensä ja nyt on vasta helmikuu! Luokat ovat painottuneet täysin rataesteillä 150-160cm luokkiin ja koulukilpailuissa grand prix- luokkiin. Myös jotain surullista on jouduttu kokemaan kaiken suuren ilon rinnalla. Iso osa vanhempia holsteineja joutui vihreimmille niityille. Heillä alkoi ikä painamaan ja jälkeläisiä oli sopivasti. Näin sain talliin enemmän tilaa nuorikoille. Trakehnereista kantatamma Chablish eli Lisa, kulki myös viimeiselle matkalleen. Lisa on ollut todella tärkeässä roolissa jalostusohjelmaa. Talliin on muuttanut neljä kenttäpainotteista suomalaista puoliveristä. Tässä on hyvät eväät aloittaa tämä vuosi ja jatkuvasti parantaa tekemistä.

20.02.2013
Asioita on kerennyt tapahtumaan vaikka minkälaisia, joten niistä olisi hyvä myös täällä kertoilla. Ensimmäisenä aloitan siitä, että yllättävän moni tallin trakehnereista on päässyt kilpailu-uransa huipulle, eli on aika jättää radat taakse ja keskittyä varsoihin. Kisaeläkkeelle siirtyi oreista mm. Bad Company CTN, Dark Outlaw of Love & Splittin' Steeds. Tammoista mm. Heiligen Sirene CTN & Havane Gredna CTN. Eräs trakehner kasvattaja mainitsi minulle, että minun täytyisi saada talliin lisää hevosia. Hänenkin tallin hevosten sukutauluihin vaikuttaa jo Carbonin moni trakehner. Mietin tätä asiaa jonkin aikaa kunnes totesin, että kieltämättä linjat alkavat suppeutua ja lisää uusia hevosia todellakin tarvittiin! Niin myös kävi, sillä talliin muutti kerralla 7 uutta asukasta! Suoraan siitostammojen virkaan London Trakehnersista muutti Boomqueda. Yksi uusista hevosista on oma kasvattini, punaruunikko tamma Horror Harmony CTN. Tämä varsa on itselleni yksi erityisistä, sillä tammalta löytyy kolme polvea sukua, joista suurin osa hevosista ovat omiani ja kasvattejani. Kaksi ovat omien orieni jälkeläisiä, Avagon Prayan tammavarsa Escapist CO ja Dark Ribberyn orivarsa Rudeboy Grio, joka kerkesi jo Carbonin NJ:n näyttelyistä kahmaisemaan BIS-sijan ja irtoSERTin. Hevosten väriskaalaa pääsi värittämään upea kimo oripoika, Cannabian suojista, Love White Cast LDN. Lopuksi esittelen vielä kaksi viimeisintä tulokasta näistä seitsemästä, eli orit Sad Sarcasm F & Hellion NON. Tässä on kasa tulevaisuuden estetähtiä, joiden sukutauluissa edustaa aikamme parhaimmistoa, niin vanhempaa linjaa kuin myös täysin uudempaa verta. Eläkkeellä olevilla hevosilla keskitytään nyt jälkeläisiin, jonka jälkeen laatuarvosteluja kiertelemään.

04.02.2013
Niin on vuosi vierähtänyt taas heittämällä eteenpäin ja hyvällä mielellä jatketaan! Tallilla on vietetty rauhallista aikaa, treenejä himmattu ja hevoset saaneet ottaa ansaitsemaansa lepoa. Näin helmikuun aikoihin ahkerointi jälleen aloitetaan ja kilpailuihin osallistumiset on taas aloitettu. Sain tänään myös erittäin positiivista postia, joka tietenkin täytyy tulla tänne kirjaamaan. Eli tallin upea estepainotteinen trakehner kasvatti, Chassy CTN, on omistajansa Eeva T:n käsissä päässyt näyttämään todelliset taitonsa! Nimittäin tamma saavutti ERJ-I- palkinnon, eikä kasvattaja voisi olla ylpeämpi tästä! On hienoa nähdä, kuinka tallista lähteneet raakile varsat pääsevät opettelemaan hevosena olemista ja myöhemmin näyttämään todelliset taitonsa. Chassy CTN on ensimmäinen ERJ-palkittu kasvattimme, joten suuret kiitokset tamman omistajalle panostamisestaan. Toiveina on saada tästä tammasta joskus varsa myös Carboniin. Chassyn emänä on kuitenkin tallin kantatamma Chablish. Tämmöistä tällä kertaa ja toivottavasti samanlainen meininki jatkuu vielä tänävuonna.

05.11.2012
Vesisateet piinaavat jatkuvasti mutta onneksi suojaisat maneesit tuovat helpotusta treenejä ajatellen. Hevoset ovat kilpailleet ahkerasti painotuslajeissaan ja saavuttaneet hienosti sijoituksia. Osa hevosista siirrettiin siitoshevosten virkaan kilparadoilta. Myös pari hevosta saavutti myös meriittejä, kuten esimerkiksi trakehnereista tamma Betty Boob J saavutti ERJ:n laatuarvostelussa ERJ-II- palkinnon. Holsteineista kimo oripoika One Republic sai yleislaatuarvostelusta YLA3- palkinnon ja Sweet Escape YLA2- palkinnon. Näillä saavutuksilla on hyvä porskuttaa eteenpäin ja mahdollisesti myöhemmin käydä korottamassa palkintoja.

19.09.2012
Vihdoin on saatu talli siihen kuntoon, että hevosia voidaan alkaa siirtämään uusiin tiluksiin. Tämä on ollut erittäin raskas ja pitkä prosessi, joka onneksi on jo loppusuoralla... Osa hevosista on ottanut muuton rauhallisesti, mutta joukkoon mahtuu pari kuumakallea, jotka kiukuttelevat pienimmistäkin asioista. Nyt kun kaikki on saatu hoidettu, on loistava aika rauhoittua ja rentoutua. Myös hevoset kaipaavat aikaa tottua uusiin paikkoihin ja varsinainen treenaaminen aloitellaan hiljalleen parin viikon kuluessa.


virtuaalitalli