Virtuaalinen islanninhevostalli

Tervetuloa Islannin häikäiseviin maisemiin!


Gídeon sijaitsee Islannissa, noin 30km päässä pääkaupunki Reykjavíkistä pohjoiseen. Sijaintimme on äärimmäisen rauhallisella alueella kahden suuren vuoren suojassa. Toiminta perustuu Islanninhevosten kasvatukseen, kilpailuiden järjestämiseen sekä monipuolisen toiminnan järjestäminen turisteille. Hevosistamme löytyy moniosaajia, rauhallisia vaellukseen soveltuvia yksilöitä sekä ykkös laatua jalostus-suunnalle.

Islanti on saarivaltio Atlantin valtameren pohjoisosassa. Maa on pieni mutta sen monimuotoinen sisältö on jotain todella upeaa, joka kannattaa lähteä kokemaan. Islannissa on suuri määrä tulivuoria ja maanjäristykset ovat täkäläisille varsin tuttu ilmiö, useinmiten vaaraton. Tarjoamme turisteille vaelluksia henkeäsalpaavissa maisemissa. Meidän lähettyviltä löytyy jokia, vesiputouksia sekä upeita kallio ja vuorimaisemia. Näihin pääsemme tutustumaan upeiden Islanninhevostemme satulasta. Ilmasto on leuto ympäri vuoden, monet voivat luulla toisin. Lämpötila laskee Etelä-Islannissa talvella alimmillaan noin -10 asteeseen ja pohjoisessa noin -15 asteeseen. Kesällä heinäkuu on lämpimin kuukausi ja lämpö voi kohota korkeintaan +21 ja pohjoisessa korkeintaan +18 asteeseen. Tiluksemme sijaitsevat Eteläisessä-Islannissa ja sää on todella vaihtelevaa.

Hevosista vain tammat ja varsat saavat laiduntaa vapaana läheisellä aroalueella. Orit ja nuoret tarhaavat ja laiduntavat tallin välittömässä läheisyydessä turvallisuuden vuoksi. Lampaat kuuluvat jokapäiväiseen maisemankuvaan ja laiduntavat tammat jakavat laitumet lammaslaumojen kanssa. Meidän tallista löytyy kaksi laumanvartijakoiraa, jotka päivystävät hevosia ja lampaita ja takaavat niiden turvallisuuden. Naalit ovat pahimmat petoeläimet lampaille. Läheisellä joella, joka jatkuu aina mereen asti, voi ihastella Islannin upeaa eläinkirjoa. Etenkin aroilla porot ovat tuttu näky ja joen kalliolla kuljeskelevat lunnit.

Gídeon on perustettu 10.10.2017, pitkäaikaisen suunnittelun ja haaveilun seurauksena. Tärkein toimintatapamme on ehdottomasti hevosten kasvatus. Kasvatit tunnistat loppuliitteestä frá Gídeon. Teemme mielellämme yhteistyötä muiden Islanninhevostallien kanssa! Tervetuloa tutustumaan tiluksiin, hevosiin, vuoristoon, ympäristöön ja meidän toimintaan


Ystävällisin terveisin, Sorel (VRL-00884)

Päivitykset

24.10.2017: Tallin sivut on julkaistu ja hevosten kisakalenterit päivitetään. Gídeon on nyt virallisesti esillä, mahtavaa!

13.10.2017: Kaikki hevoset on siirretty turvallisesti Gídeonin tiloihin ja totuttelu uuteen ympäristöön voi alkaa. Pitkä lentomatka sujui hyvin ja hevoset ovat hyvin asettuneet taloksi. Sivujen rakentelu vielä vaiheessa, mutta pian voin saada tallin julkaistua muille.

10.10.2017: Tallin sivujen rakentaminen on vihdoin päästy aloittamaan. Päässä pyörii vaikka ja mitä ideoita, kun vain olisi aikaa enemmän. Chinet Ranchilta muuttavat kaikki islantilaiset tänne, kunhan talli ja tilat on saatu kunnostettua. Malttamattona odotan sivuston julkaistamista!