:: Hornanhovi | virtuaalitalli ::
Havurusina

     

Nimi Havurusina Syntymäaika 15.01.2016 > 9v
Rotu Suomenhevonen Rekisterinumero VH16-018-0192
Sukupuoli Tamma Kasvattaja Ninni H.
Säkäkorkeus, väri 156cm, ruunikko Omistaja Sorel (VRL-00884)
Painotuslaji Yleispainotus Kotitalli Hornanhovi
Kilpailutaso He A / 80cm Meriitit KTK-III, ERJ-II, SLA-II
ikääntyy satunnaisesti     -     lopettanut kilpailemisen, siitoskäytössä

Alunperin oli tarkoituksena pitää itsellä yksi Kävyn jälkeläisistä - Toisin kuitenkin kävi, sillä Kaamoshierun lisäksi talliin jäi ruunikko tammavarsa, joka sai nimekseen Havurusina. Mitään pelkäämätön varsa osoittautuikin kyvykkääksi kouluratsuksi, sillä olihan se perinyt hyvät geenit vanhemmiltaan. Kasvaessaan se alkoi entistä enemmän muistuttaa emäänsä, mutta onnekseni se oli perinyt luonteensa isältään, joka oli kiltti ja rauhallinen pakkaus.

Rusina ei ole nimensä mukaan muistuta yhtään rusinaa, sillä rempeän iloinen tamma suhtautuu myönteisesti tilanteeseen kuin tilanteeseen. Mikään asia ei tunnu järkyttävän tamman mieltä, vaikka pommi räjähtäisi sen persauksen takana. Rauhallisuutensa ansiosta perheemme pienimmätki ovat päässeet touhuamaan sen kanssa, joku varmasti kauhistelisi tilannetta tamman nuoren iän takia. Harjausen kuin varustamisen voi suorittaa melkeimpä missä vain, milloin vain. Rusina on monesti seisonut tallikäytävällä vapaana, eikä se koskaan ole siitä minnekkään lähtenyt vaikka tilaisuuksia olisikin ollut. Monet ovatkin ihastelleet tamman olemusta, sillä tällaisia paketteja on harvassa.

Selästä käsin Rusina on nöyrä, joka tekee parhaansa miellyttääksen ratsastajaansa. Se ei ole hevonen reippaimmasta päästä, mutta varmasti kaikista tallimme hevosista luotettavin. Mikään kaahottaja Rusina ei ole, jolloin siihen joutuu potkimaan välillä vauhtia. Herkkähermoinen ratsastaja voi menettää hermot tammansa kanssa, sillä se ei helposti lähde nostamaan vautiaan. Jämäkän ratsastajan käsissä pienikin pyyntö saa Rusinassa tapahtumaan ihmeitä, jolloin se liikkuu huomattavasti paremmin eteen ja kuuntelee tätä taukoamatta. Sen askellajeissa on hieman sanomista, sillä ravi on tasaisen pompottavaa, mutta laukka on lennokas ja pyöreä.

Sileällä Rusina toimii moittettomasti, mutta sitä joutuu ratsastamaan kovasti eteen. Useinkin ratsastaja joutuu tekemään töitä tammaa enemmän, mutta kaikki työ on sen arvoista. Vauhtiin päästyään Rusina on mukava ratsu, joka taitaa kaikki Helppo A:n asiat. Pohkeeväistöt ja taivutukset ovat sen erikoisalaa, joka kertoo oman osansa tamman notkeudesta.

Esteet ovat mukavaa vaihtelua ainaiselle koulutuuppaukselle, jolloin tammastakin löytyy ylimääräistä energiaa. Rusinan innostuessa, sille joutuu antamaan paljon pidätteitä, jotta se pysyisi koko ajan kuulolla. Se lähtee nopeasti ratsastajansa käsistä jos sille ei osaa asettaa rajoja hyvissä ajoin. Päättäväisen ratsastajan alla se pysyy koko ajan tuntumalla, jolloin hyppääminenkin helpottuu. Rusinan hyppytekniikka ei ole paras mahdollinen ja suuremmilla korkeuksilla puomit tulevatkin komeassa kaaressa alas.
Luonteesta kiitos Ninni H.


i. Savusumu TKsh, m, 159cm
KTK-II, SV-I
ii. Fiktion Sulhaspoikash, m, 159cm
KTK-II, SV-II
iii. Fiktion SulhoCh, VSN NCh, KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA2, SV-I
iie. Fiktion PopliiniKTK-II, KRJ-II, VVJ-I, YLA2, SV-III
ie. Auringonpimennys TKsh, prt, 159cm
KTK-II, SV-I
iei. KuunpimennysVIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-I, VVJ-II, SLA-I
iee. Lakean LiljaKTK-II, SV-II
e. Kaunon Katariinash, rtkm, 152cm
VSN Champion, KTK-II, KRJ-I, SLA-II, YLA2
ei. Fiktion Ukonilmash, rtkm, 150cm
KRJ-I, SV-I, KV-II
eii. Pikku-UkkonenKRJ-II, ERJ-II, KERJ-I, SLA-I, YLA1
eie. Fiktion HerttuatarKTK-III, KRJ-I
ee. Pihlajankukka BREsh, rt, 154cm
KTK-II, KRJ-I, SLA-I, YLA1
eei. Nuuttipukki ILOCh, KTK-II, KRJ-I, ERJ-II, SLA-II, YLA2, SV-I
eee. Mörkövaaran KatajaKTK-III
isälinja: Savusumu TK - Fiktion Sulhaspoika - Fiktion Sulho - Suortti
emälinja: Kaunon Katariina - Pihlajankukka BRE - Mörkövaaran Kataja - Radikaali AB - Pokerin Okariina



sh t. Huvin Harmonia s. 07.02.2017 isä. Turmeltajan Ruisrenttu om. Jannica
sh t. Huvin Havutuuli s. 02.05.2017 isä. Runon Revontuli om. Hornanhovi KTK-III


Kilpailutulokset



NJ-näyttelyt:
19.09.2016: Eelinniemi - irtoSERT -- pt. Jannica

Muu menestys:
★ Suomenhevosten KTK 2/2016 - KTK-III -- 16+16+17+16=65p.
★ Sh laatuarvostelu 9/2018 - SLA-II -- 12(3-3-3-3)+20+23+20+12=87p.
★ ERJ:n laatuarvostelu 9/2018 - ERJ-II -- 7,5+40+10,5+20+15=93p.


♦ ERJ:n esteratsastuskilpailut (44)
21.01.2016: KK Stewart - 80cm -- 6/100
22.01.2016: KK Stewart - 80cm -- 8/100
23.01.2016: KK Stewart - 70cm -- 3/69
24.01.2016: KK Stewart - 80cm -- 2/100
12.02.2016: Huvitutti - 80cm -- 2/30
14.02.2016: Viehättävä - 80cm -- 2/30
17.02.2016: Huvitus - 80cm -- 3/40
17.02.2016: Vindemia - 70cm -- 3/18
19.02.2016: Huvtus - 80cm -- 3/40
19.02.2016: Vindemi - 80cm -- 3/23
20.02.2016: Huvitus - 80cm -- 6/40
21.02.2016: Huvitus - 80cm -- 2/40
25.02.2016: Viehättävä - 80cm -- 5/30
25.02.2016: Huvitus - 80cm -- 3/40
28.02.2016: Huvitus - 80cm -- 6/40
29.02.2016: Huvitus - 80cm -- 1/40
02.03.2016: Huvitus - 80cm -- 2/40
03.03.2016: Huvitus - 80cm -- 3/40
16.12.2016: Rósgarður - 80cm -- 4/49
03.04.2017: Cadogan - 80cm -- 3/40
03.04.2017: Huvitus - 80cm -- 1/40
08.04.2017: Huvitus - 80cm -- 5/40
12.04.2017: Huvitus - 80cm -- 4/40
13.04.2017: Huvitus - 80cm -- 6/40
15.04.2017: Cadogan - 80cm -- 4/40
15.04.2017: Huvitus - 80cm -- 2/40
16.04.2017: Cadogan - 80cm -- 1/40
18.04.2017: Huvitus - 80cm -- 6/40
19.04.2017: Huvitus - 80cm -- 6/40
20.04.2017: Huvitus - 80cm -- 2/40
22.04.2017: Huvitus - 80cm -- 1/40
25.04.2017: Huvitus - 80cm -- 5/40
27.04.2017: Cadogan - 80cm -- 1/40
30.04.2017: Huvitus - 80cm -- 1/40
13.06.2017: KK Stewart - 80cm -- 3/30
13.06.2017: Cadogan - 80cm -- 1/30
19.06.2017: KK Stewart - 80cm -- 4/30
23.06.2017: Cadogan - 80cm -- 4/30
24.06.2017: Tuuliajo - 80cm -- 4/23
30.06.2017: Cadogan - 80cm -- 5/30
01.07.2017: Cadogan - 70cm -- 4/30
03.07.2017: Cadogan - 70cm -- 1/30
16.07.2017: Cadogan - 70cm -- 4/30
22.07.2017: Cadogan - 70cm -- 4/30
♦ KRJ:n kouluratsastuskilpailut (40)
13.01.2016: Haavelaakso, Helppo A - 05/60
14.01.2016: Március, Helppo A - 04/60
16.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 02/30
17.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 01/30
18.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 03/30
18.01.2016: Zelos, Helppo A - 04/40
19.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 03/30
21.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 01/30
21.01.2016: Huvitutti, Helppo A - 04/50
22.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 05/30
22.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 05/30
22.01.2016: Fiktio, Helppo A - 02/30
23.01.2016: Mörkövaara, Helppo A - 03/30
23.01.2016: Március, Helppo A - 03/30
23.01.2016: Huvitutti, Helppo A - 05/50
24.01.2016: Fiktio, Helppo A - 04/30
24.01.2016: Mörkövaara, Helppo A - 03/30
24.01.2016: Vindemia, Helppo A - 05/40
24.01.2016: Vindemia, Helppo A - 04/40
25.01.2016: Vindemia, Helppo A - 01/40
25.01.2016: Rumor ponies, Helppo A - 04/30
26.01.2016: Mörkövaara, Helppo A - 04/30
26.01.2016: Huvitutti, Helppo A - 04/50
26.01.2016: Vindemia, Helppo A - 06/40
28.01.2016: Március, Helppo A - 04/30
29.01.2016: Vindemia, Helppo A - 02/40
29.01.2016: Vindemia, Helppo A - 04/40
29.01.2016: Mörkövaara, Helppo A - 03/30
31.01.2016: Március, Helppo A - 03/30
31.01.2016: Fiktio, Helppo A - 01/30
01.02.2016: Kuuralehto, Helppo A - 05/40
02.02.2016: Kuuralehto, Helppo A - 04/40
03.02.2016: Vindemia, Helppo A - 06/40
04.02.2016: Vindemia, Helppo A - 01/40
06.02.2016: Fiktio, Helppo A - 02/30
06.02.2016: Kuuralehto, Helppo A - 04/40
07.02.2016: Kuuralehto, Helppo A - 04/40
10.02.2016: Kuuralehto, Helppo A - 03/40
12.02.2016: Fiktio, Helppo A - 03/30
13.02.2016: Kuuralehto, Helppo A - 05/40
14.02.2016: Fiktio, Helppo A - 05/30
17.02.2016: Fiktio, Helppo A - 04/30
21.02.2016: Fiktio, Helppo A - 02/30
23.02.2016: Fiktio, Helppo A - 02/30


04.09.2018: Estevalmennus

Rusina liiteli kevein askelin kentällä, kun saavuin kentälle. Tänään oli tarkoitus pitää kevyt estevalmennus ja lähteä katsomaan tamman kehitystä puolenvuoden harjoittelun jälkeen. Olin eilen illalla käynyt tekemässä viiden esteen sarjan kentälle jo valmiiksi. Rusinalla ratsasti tallityttömme Sinna, joka on kilpaillut tamman kanssa jo aikaisemmin. Annoin heille vapaat kädet suorittaa alkuveryttely, kunnes siirryimme isolle keskiympyrälle tekemään vielä vähän taivuttelua ja pohkeen väistöä. Rusina oli hyvin kuulolla ja vaikutti vireältä. Vasen kierros oli tunnetusti vaikeampi ja sen huomaa aina, sitä siis työstimme hieman enemmän. Lopulta oli mahdollista aloittaa rata. Ratsukko laukkasi ympyrällä, hakien tuntumaa ja hyvää tempoa tekemiseen. Kerroin samalla Sinnalle, mitä tulemme tekemään ja mihin pyrimme. Sarja oli helppo, korkeudeltaan 80cm. Teimme muutaman harjoitushypyn 50cm korkuiselle pystylle. Kaikki vaikutti hyvältä ja ratsukon lähestyminen esteelle näytti hyvältä. Sinna osasi ennakoida tilanteen hyvin ja laukatkin vaihtuivat esteellä hienosti.

Tarkoituksena on suorittaa esterata, joka koostuu viidestä esteestä. Kentän kulmissa on yhdet esteet ja kentän keskellä yksi. Aluksi rata hypätään volttien avustamana, viimeisenä suoraan ilman voltteja, jolloin rataan tulee myös sivuttaisia siirymiä esteelle, missä vaaditaan ratsukolta huolellista ennakointia ja ratsastajalta nopeita liikkeitä ja tarkkuutta esteen lähestymiseen, koska linja ei ole enään suora. Ratsukko lähti suorittamaan rataa ensimmäistä kertaa. Kehotin Sinnaa pyytämään enemmän laukkaa, muuten tempo jää hitaaksi ja askel liian lyhyeksi. Esteet ylittyivät hyvin, laukka vaihtui oikein ja ratsukko sai säilytettyä hyvän tempon koko sarjan ajan. Toistimme sarjan vielä uudestaan. Annetaan ratsukon huilia ja kävellä hetken pitkillä ohjilla. Sillä aikaa minä selitin radasta, joka tullaan nyt hyppäämään ilman voltteja. Sinna oli kokenut ja osaava ratsastaja, mutta Rusina on hieman epäröivä hyppääjä, joka kieltää esteen herkästi, jos se vähänkään epäröi esteen ylitystä. Hevonen tarvii roheutta tekemiseensä ja Sinnan tehtävä on tuoda luottamus ja rauhallisuus esteratojen suorittamiseen. Ratsukko aloitti radan ja suoriutuikin siitä todella hienosti! Hieman enemmän olisi saanut olla vauhtia ja tarkkuutta esteiden välissä, etenkin poikittaisessa suunnassa. Rusinalta löytyi hyvä ponnu ja rohkeus. Annoin ratsukon lähteä ravailujen jälkeen käydä rannassa kahlaamassa ja tekemässä pienen maastolenkin.


02.09.2018: Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut Julia J. (VRL-05810)

Luoja mitä #sdf!?* …, ajattelin vihaisena tuijottaessani kädet puuskassa auton ikkunasta ulos ja valuessani entistä syvemmälle auton penkkiä vasten nähdessäni lähestyvät hevostarhat ja joksikin miksi lie, sanonko miksi kutsutun tilan päärakennukset. Nuorisokodin ohjaaja, Minna, oli pakottanut minut tälle jollekin typerälle hevoskurssille, vaikka olin sanonut moneen kertaan, etten edes tykännyt hevosista. Nehän haisivat ja olivat isoja ja purivat ja potkivat … Nielaisin hermostuneena ja mulkaisin Minnaa, kun tämä väläytti minulle leveän hymyn taustapeilin kautta tekopirteänä iloiten ”perillä ollaan!”. Olisin jäänyt istumaan autoon, ellei Minna olisi viittonut minua suurielkeisesti ulos, käteltyään jotain punapäätä tallipihalla. Nousin lopulta hampaita kiristellen autosta ulos ja en ollut ensi alkuun näkevinäni Minkaksi esittäytyneen naisen kättelyyn ojennettua kättä vaan tuijotin sen sijaan itsepintaisesti toiseen suuntaan, samalla kun kuuntelin Minnan vaivautunutta naurua ja yritystä esitellä minut tallinomistajalle. ”En.”, mumisin kuitenkin lopulta, kun Minka kysyi olinko ennen ollut hevosten kanssa tekemisissä. Se ei kuitenkaan vaikuttanut haittaavan, sillä punapää viittoi meidät saman tien mukaansa lähtien esittelemään meille tallitiluksia jutustellen pääasiassa Minnan kanssa, minun seuratessani kaksikkoa vastahakoisesti kiviä kengänkärjilläni potkiskellen.

”Tässä tarhassa on meidän tallin yksi kilteimmistä tammoista, Havurusina …”, kuuntelin tallinomistajan puhetta ympärilleni silmäillen ja kohdistin lopulta katseeni meitä lähestyvään punaruskeaan hevoseen. Rusina, olipa hölmö nimi. Enemmänkin se oli silkkisen näköinen kiiltäessään auringossa. Hevosen korvat olivat pystyssä mutta astuin silti kauemmas tarhan aidasta, entäs jos se purisi … Aivan kuin ajatukseni kuullen Minka hymyili minulle ystävällisesti. ”Rusinaa saa silittää, se on tosi kiltti.”. Pudistin ensin nopeasti päätäni, mutta Minnan ruvetessa kannustamaan minua koskemaan tammaan, päätin lopulta ojentaa käteni, ihan vain, jotta ärsyttävä ohjaajani sulkisi lopultakin suunsa. Toivoin, etteivät muut huomaisi hienoista käteni vapinaa ja yritinkin näyttää välinpitämättömältä, vaikka sydämeni hakkasi rinnassa ja olin vetäistä käteni heti pois, kun tunsin hevosen lämpimän henkäyksen kämmenelläni. Pidin kuitenkin pintani huultani purren, jos hevonen purisi niin pääsisinpä ainakin pois täältä. Sen sijaan Rusina kuitenkin vain nuuhki kättäni ja suupieleni alkoivat nykiä, kun sen hassut turpakarvat kutittelivat ihoani. Olipa sillä pehmeä iho, huomasin kun hipaisin sen suuta ja aloin lopulta varovasti silittää tamman päätä. Heti kun se kuitenkin alkoi hamuilla minua huulillaan, nykäisin käteni pelokkaana pois. ”Ei hätää, Rusina taitaa olla vaan sokeripalaa vailla … tässä, voit antaa sen sille. Ihan kämmen …”, tallinomistajan sanat keskeytyivät, kun ehdin heittää jo sokeripalan kädestäni tamman jalkoihin. Minka kuitenkin hymyili kärsivällisesti, kun taas minä seurasin tarkasti, miten hevonen astui taaksepäin ja laski päänsä alas etsien heti tarkasti sokeripalan hiekanmurusten seasta. Haistoikohan se sen niin kuin koira …?


16.03.2016: Kouluvalmennus - valmentaja Minja E.

Havurusina oli kuulemani mukaan rauhallinen tapaus ja notkeaksikin sitä oli kehuttu, mutta jostain syystä näin paikalle saapuessani notkean hevosen sijaan melkoisen rautakangen - edes Ninni ei osannut tätä selittää. Olin suunnitellut meille ihan toisenlaista ohjelmaa, mutta sainkin heittää suunnitelmani romukoppaan, sillä tänään keskittyisimme tekemään tammasta oman notkean itsensä. Jo alkuverryttelyissä ohjeistin Ninniä keskittymään taivutuksiin, ympyröihin, kiemuroihin ja ties mihin serpentiineihin. Kun viimein pääsimme aloittamaan, otimme kaikessa yksinkertaisuudessaan paljon ympyröitä ja taivutuksia. Pikku hiljaa tämä mystinen jäykkyys alkoi kaikota ja Havurusina alkoi omistajansa mielestä muistuttaa omaa itseään. Koko valmennus ei siis mennyt tamman vetreyttämiseen, mutta aikaa ei silti ollut jäljellä niin paljoa, että olisi mitään järin ihmeitä enää ehditty aloittamaan, joten päätimme keskittyä tämän ruunikon bravuureihin - pohkeenväistöihin. Molempiin suuntiin väistäessä ensimmäiset yritykset oli kieltämättä vielä hieman tönkköjä, mutta nopeasti tilanne korjaantui ja väistöt muistuttivat jo aivan ammattilaisen tekeleitä - tästä oli hyvä päästää ratsukko suorittamaan loppuverryttelyitä.


© Hornanhovi 2018 | ulkoasu © turri | virtuaalihevonen | a sim-game horse