:: Hornanhovi | virtuaalitalli ::
Unenvarjo

     

Nimi Unenvarjo Syntymäaika 13.02.2017 > 10v
Rotu Suomenhevonen Rekisterinumero VH17-018-1078
Sukupuoli Ori Tuonut Sorel
Säkäkorkeus, väri 166cm, rautiaanpäistärikkö Omistaja Sorel (VRL-00884)
Painotuslaji Yleispainotus Kotitalli Hornanhovi
Kilpailutaso Va B - 90cm - helppo - vaativa Meriitit KTK-III, ERJ-III
ikääntyy satunnaisesti     -     aktiivisessa kilpailukäytössä

"Jos sinä et tätä hevosta osta, en puhu sinulle enään ikinä...!" - näin totesi tallityöntekijäni minulle, kun seisoimme kentän aitaan nojaten. Kentällä oli harjoittelemassa myynnissä ollut erikoisen värinen hevonen, jota olin kuolannut jo pitkään. Viivi yritti pitää minulle hienoa myyntipuhetta, samalla kun seurasimme hevosen touhuiluja. Viivi ei vain tajunnut, että olin ostopäätökseni tehnyt jo kauan aikaa sitten. Antaa hänen nyt harjoitella myyntipuhettaan ja kehittää omaa luovuuttaan. Kävelimme Koistilan toimistoa kohti, päätös oli nyt tehty. Niin jo seuraavalla viikolla oli ajatus saada uudet hevoset talliin. Olin ostanut vaivaiset kahdeksan uutta hevosta talliin, tästä tulee vielä surkuhupaisaa!

Unto on hyvin käyttäytyvä mutta oman arvonsa tunteva ori. Hoitaessa se on otettava käytävälle, koska muuten se pyörii ja yrittää tallata varpaasi. Hoitaessa ori seisoo tyyneen rauhallisena paikalla ja hörähtelee muille hevosille hiljaa. Harjata voi vaikka kuinka paljon, koska siitä se todellakin nauttii! Herkut huomataan taskusta ja jos ei muu auta, yrittää Unto kaivaa ne vaikka väkisin ulos sieltä. Kannattaa siis herkut jättää jonnekin muualle, kuin taskuun. Takapäätä on silti syytä varoa, se on jalkaansa nostanut ja uhkaillut, mutta varsinaisesti ketään se ei ole onneksi potkaissut. Taluttaessa ketju on laitettava suuhun. Unto on hankala taluttaa, se saattaa hyppiää, kulkea sivuttain, törmäillä taluttajaansa tai astua varpaille. Etenkin laitumelle vieminen on varsinainen kokemus. Illalla talliin Unto kyllä kävelee jo rauhallisesti, mutta ketju täytyy laittaa varmuudenvuoksi. Kilpailupaikoilla ori on myös levoton ja kulkee miten sattuu. Onneksi olen jo niin tottunut tämän touhuihin, että minun puolestani saa kouhottaa omiaan niin kauan, kun minun ylitse ei kävele. Sitä en tule koskaan hyväksymään. Ratsastuksen jälkeen Unto on paljon rauhallisempi ja selkeästi sen hermot ja aivot ovat saaneet purkaa virtaa pois ja kaikki on nyt hyvin.

Unto rakastaa olla huomion keskipiste ja esiintyä yleisölle. Kilparadalle mentäessä sen tuntee jo selkään, kuinka hevosen ryhti kohenee ja askel muuttuu. Unto keskittyy tekemiseen ja ratsastajan on huolehdittava huolellinen veryttely ennen suoritusta. Hevosta täytyy ratsastaa heti eteen ja alas, tehdä avot ja sulut, väistöt ja takaosan siirtymiset hyvin, että avut ovat varmasti läpi ja hevonen kuulolla. Puoli viileän hevosen kanssa radalla ei tapahdu yhtään mitään. Vasen kierros on ollut aina Untolle hankala, joten se täytyy tarkistaa, että ori toimii myös siihen suuntaan. Ulko-ohja on tärkeä ja jos siitä päästät irti, koko paketti lössähtää. Unto saattaa kulkea välillä lapa edellä, eli kiinnitä siihen erityisesti huomiota ja paukutat sisäpohkeella lavan sinne, minne se kuuluukin.

Esteillä ori on laiskanpuoleinen ja sitä täytyy kehottaa ja kannustaa eteenpäin. Liian hidas vauhti johtaa kieltäytymiseen ja sen tuntee satulasta hyvin ennen tapahtumaa. Unto tykkää kyllä esteistä. Hyppytekniikka on hyvä ja hevonen ponnistaa hyvin kahdella jalalla. Se ei vain tajua, että tähän lajiin saisi laittaa neljä pykälää enemmän tempoa kun kouluratsastukseen. Kyllä tämän taidot ovat vahvemmat koulussa, mutta kivasti se esteitäkin ylittää! Ratsastajan täytyy löytää ratsastukseen hyvä tempo ja pitää siitä tarkoin kiinni. Ratsastaa esteille eteenpäin mutta testailla, että hevonen on koko matkan kuulolla. Ratsastajan täytyy olla määrätietoinen ja tietää, mitä tekee. Epäselvät ohjeet aiheuttavat hevoselle suurta hämmennystä ja homma on menetetty.

Unto tuo talliin piristystä ja vauhtia, joskus ehkä jopa vaarallisia tilanteita. Todella kiva muuten, mutta on oma persoonansa ja osaa sählätä. Rakastaa työtään ja työskentelee todella mielellään. Toivottavasti tämän orin kanssa pääsemme vielä pitkiin meriittilistoihin!



i. Riskun Untosh, prt, 164cm
evm
ii. Riskun Plakkarish, prt, 159cm iii. Noidan Karma
iie. Entinen Kehäkettu
ie. Murtomaariash, trt, 157cm iei. Onnivaan
iee. Merrivä
e. Varjoliekkish, rtpäis, 158cm
evm
ei. Punavarjosh, rtpäis, 160cm eii. Ensio
eie. Piruliina
ee. Kaunokeinosh, tprt, 156cm eei. Rohkeneva
eee. Arliina


o. Huvin Vuoksi s. 13.06.2017 emä. Mehtämieli om. Susiraja Ch, KTK-II, KRJ-I, ERJ-I, KERJ-II, SLA-I
t. Hornanhovin Kiivas & Kaunis s. 04.01.2019 emä. Kovinkiivas om. Natalia


Kilpailutulokset



NJ-näyttelyt:
-

Muu menestys:
★ Suomenhevosten KTK 4/2019 - KTK-III -- 17+17+17+17=68p.
★ ERJ:n laatuarvostelu 5/2019 - ERJ-III -- 6,5+40+0+22+15=83,5p.


♦ ERJ:n esteratsastuskilpailut (40)
24.06.2017: Tuuliajo - 90cm -- 2/23
01.01.2018: Cadogan - 90cm -- 2/30
02.01.2018: Cadogan - 90cm -- 5/30
03.01.2018: Cadogan - 90cm -- 5/30
05.01.2018: Cadogan - 90cm -- 4/30
13.01.2018: Cadogan - 90cm -- 1/30
02.02.2018: Cadogan - 90cm -- 5/30
06.02.2018: Huvitus - 90cm -- 5/30
07.02.2018: Ruskavaara - 80cm -- 1/30
10.02.2018: Huvitus - 90cm -- 4/30
11.02.2018: Huvitus - 90cm -- 1/30
16.02.2018: Huvitus - 90cm -- 2/30
18.02.2018: Huvitus - 90cm -- 3/30
01.03.2018: Vuorna - 90cm -- 2/30
02.03.2018: Hengenvaara - 90cm -- 2/100
04.03.2018: Hengenvaara - 90cm -- 7/100
05.03.2018: Vuorna - 90cm -- 4/30
10.03.2018: Hengenvaara - 90cm -- 8/100
11.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 4/40
12.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 1/40
13.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 3/40
14.05.2018: Huvitus - 90cm -- 3/30
14.05.2018: Huvitus - 90cm -- 3/30
15.05.2018: Huvitus - 90cm -- 1/30
15.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 3/40
18.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 5/40
19.05.2018: Huvitus - 90cm -- 4/30
20.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 2/40
20.05.2018: Huvitus - 90cm -- 1/30
21.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 2/40
22.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 3/40
22.05.2018: Huvitus - 90cm -- 1/30
22.05.2018: Huvitus - 90cm -- 2/30
23.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 1/40
25.05.2018: Huvitus - 90cm -- 2/30
25.05.2018: Huvitus - 90cm -- 4/30
26.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 4/40
27.03.2018: Turmeltaja - 90cm -- 3/40
27.05.2018: Huvitus - 90cm -- 5/30
30.05.2018: Huvitus - 90cm -- 3/30
♦ KRJ:n kouluratsastuskilpailut (41)
01.07.2017: Hukkapuro - Va B -- 2/30
12.07.2017: Cadogan - Va B -- 2/30
13.07.2017: Cadogan - Va B -- 5/30
14.07.2017: Cadogan - Va B -- 4/30
15.07.2017: Cadogan - Va B -- 1/30
16.07.2017: Cadogan - Va B -- 3/30
17.07.2017: Cadogan - Va B -- 4/30
21.07.2017: Cadogan - Va B -- 1/30
26.07.2017: Cadogan - Va B -- 1/30
28.07.2017: Cadogan - Va B -- 4/30
30.07.2017: Cadogan - Va B -- 3/30
31.07.2017: KRJ-Cup - Va B -- 7/166
04.09.2017: KK Ginger - Va B -- 2/30
05.09.2017: Jadessa WB's - Va B -- 5/30
12.09.2017: KK Ginger - Va B -- 2/30
13.09.2017: Jadessa WB's - Va B -- 5/30
17.09.2017: Jadessa WB's - Va B -- 3/30
21.09.2017: Jadessa WB's - Va B -- 4/30
23.09.2017: Jadessa WB's - Va B -- 2/30
24.09.2017: Jadessa WB's - Va B -- 4/30
28.09.2017: Jadessa WB's - Va B -- 3/30
23.12.2017: Cadogan - Va B -- 1/30
01.01.2018: Fiktio - Va B -- 2/40
04.01.2018: Fiktio - Va B -- 1/40
05.01.2018: Cadogan - Va B -- 1/30
05.01.2018: Cadogan - Va B -- 5/30
05.01.2018: Cadogan - Va B -- 5/30
06.01.2018: Cadogan - Va B -- 4/30
08.01.2018: Cadogan - Va B -- 3/30
09.01.2018: Cadogan - Va B -- 2/30
11.01.2018: Cadogan - Va B -- 2/30
13.01.2018: Cadogan - Va B -- 1/30
15.01.2018: Cadogan - Va B -- 5/30
17.01.2018: Cadogan - Va B -- 3/30
19.01.2018: Cadogan - Va B -- 2/30
20.01.2018: Cadogan - Va B -- 5/30
22.01.2018: Cadogan - Va B -- 4/30
23.01.2018: Cadogan - Va B -- 2/30
24.01.2018: Cadogan - Va B -- 3/30
27.01.2018: Cadogan - Va B -- 1/30
30.01.2018: Cadogan - Va B -- 3/30
♦ KERJ:n kenttäratsastuskilpailut (19)
13.06.2017: Cadogan - helppo -- 5/30
17.06.2017: Cadogan - helppo -- 1/30
20.06.2017: Cadogan - helppo -- 4/30
02.07.2017: Cadogan - helppo -- 2/30
05.07.2017: Cadogan - helppo -- 1/30
16.07.2017: Cadogan - helppo -- 1/30
28.12.2017: Cadogan - helppo -- 4/30
03.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 2/30
04.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 4/30
07.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 1/30
07.01.2018: Cadogan - helppo -- 3/30
08.01.2018: Cadogan - helppo -- 2/30
10.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 1/30
14.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 2/30
15.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 5/30
19.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 5/30
21.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 4/30
24.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 3/30
29.01.2018: Mörkövaara - helppo -- 4/30
♦ VVJ:n valjakkoajokilpailut (19)
26.06.2017: Koistila - vaativa -- 1/40
30.06.2017: Koistila - vaativa -- 2/40
03.07.2017: Huvitus - noviisi -- 1/30
04.07.2017: Huvitus - noviisi -- 5/30
05.07.2017: Koistila - vaativa -- 3/30
06.07.2017: Koistila - vaativa -- 5/30
11.07.2017: Riekontorppa - vaativa -- 5/30
12.07.2017: Riekontorppa - vaativa -- 5/30
12.07.2017: Koistila - vaativa -- 5/30
13.07.2017: Koistila - vaativa -- 5/30
13.07.2017: Kultahuisku - vaativa -- 3/30
17.07.2017: Huvitus - noviisi -- 4/30
17.07.2017: Koistila - vaativa -- 4/30
18.07.2017: Koistila - vaativa -- 5/30
18.07.2017: Koistila - vaativa -- 2/30
18.07.2017: Kultahuisku - vaativa -- 2/30
18.07.2017: Kaunovaara - vaativa -- 4/30
11.09.2017: Härdelli - vaativa -- 3/23
18.09.2017: Härdelli - vaativa -- 1/23


08.05.2019: Päiväkirjamerkintä

Kevät on tullut vauhdilla ja sen alkaa näkemään jo hevosista, etenkin Untosta. Se on nykyään kokoajan levoton, aina menossa jonnekin. Se on varsin ärsyttävää, kun itsellä olisi kiire tehdä asioita ja Unto tekee kaikkensa, että kaikki menee pipariksi ja aikaa kuluu. Tänään oli vuorossa hevosten kengitystä ja rakas seppämme Thomas oli saapunut jo talliin. Olin ottanut Unton jo talliin sisälle ja harjailin sitä odotellessa, kunnes Thomasin tuttu ääni kuului tallin ovelta. Unto säpsähti oikein kunnolla ja minä tietenkin siinä vähän säikähdin, kun hevonen näytti siltä, että se ampaisee vähintään kuuhun asti! Unto katsoi silmät pyöreänä sivuovessa seisovaa hahmoa, joka naureskeli tilanteelle. Thomas käveli Unton luokse ja ori kohotti päätänsä epävarmana, mutta myöntyi haistelemaan miehen tarjoamaa kättä. Nyt oli kaikki hyvin. Laitoin harjan pois ja tulin Unton pään luokse seuraamaan kengitystä.

Untolla oli taas muut ajatukset mielessä, se ei olisi yhtään halunnut pitää jalkaansa ylhäällä vaan se yritti kokoajan nojata kengittäjän käsille. Thomas muutaman kerran tuhahti tuskastuneena, hevonen kuitenkin painoi sen verran ettei sitä huvikseen viitsi pidellä. Minä yritin välillä häiritä Untoa turpaa rapsutellen tai huulta nyppien, että se lopettaisi Thomasin työn hankaloittamisen. Ori viskoi päätänsä välillä kuin osoittaen mieltään. Muut hevoset olivat nauttimassa ihanasta kevät auringosta ulkona, kun Unto joutui tyytymään ja homehtumaan pimeässä tallissa. Thomas kehui orin kavioita, kuinka hyvänä ne on pysynyt eikä vuoluakaan tarvitse paljoa tehdä. Vähän tasoittaa ja ottaa kasvanut osa pois. Viimeinen kavio oli jäljellä ja Thomas pyyhki tuskan hikeä otsaltaan. Unto todella laittoi kengittäjänsä koetukselle. Kun Thomas oli valmis, vein orin kiireesti takaisin ulos, sinne sillä tuntui olevan kova hinku päästä. Kun Unto pääsi tarhaan, se singahti tarhan portista sellaisella vauhdilla, että onneksi ehdin saada riimun pois päästä. Siellä se laukkasi, hyppi ja pomppi kuin mikäkin villivarsa!

Unto on ollut pidemmän aikaa todella raskas, niin hoitaessa kuin ratsastaessa. Jäimme Thomasin kanssa miettimään, olisiko hyvä pyytää eläinlääkäriä käynnillä tutkimaan hevosen, ettei siinä ole mitään vikaa tai sitten se on yksinkertaisesti tämä kevät, mikä aiheuttaa tämän kaiken. Unto on alkanut keksimään ihan ihmeellisiä tempauksia ratsastaessa, se ei ole ollut ennen säikky mutta nyt tuntuu, että se säikkyy pientä lehteäkin joka liikkuu tuulen mukana. Hieroja lupasi tulla seuraavalla viikolla tutkimaan mahdolliset lihasjumit. Ehkä olemme pian viisaampia, mistä tämä johtuu.


04.04.2018: Päiväkirjamerkintä

Alunperin olimme suunnitelleet, että Unto ja kaksi muuta suomenhevosoriamme matkaisi viiden tunnin ajomatkan päähän esteratsastuskilpailuihin ja lähtö tapahtuisi aamuyöstä. Muutama tallityttö sanoi sen verran painavan vastalauseen, koska matkassa oli kaksi nuorikkoa, jotka varmasti hössöttävät puolipäivää vain sen takia, että olemme jossain muualla kuin kotona. Niimpä tein järjestelyihin muutoksia ja matkasimme kilpailupaikalle jo edellisenä iltana.

Hevosten lastaus sujui yllättävän hyvin, vaikka Unto meinasikin, että minähän en sinne tule! Liinalla ja herkuilla saimme kaikki kolme oria turvallisesti autoon. Isossa kuljetusautossa oli ihanuutena kamera, mistä näimme kokoajan matkustamossa hevosten tilanteen. Matkalla kaikki vaikutti rauhallisilta ja tyytyväisiltä, vaikka porukan nuorin ei heiniin malttanut koskea kuin kaksi muuta söi iloisesti. Perille saavuttuamme lähdin toimistolle ilmoittamaan tulostamme, muut aukoivat takaovea sillä aikaa ja tarkistivat hevoset. Meteli aika huikea, kun ovi aukastiin. Kolme oria hirnui kilpaa ja kopisteli paikoillaan.

Saavuin takaisin ja mukanani oli tallin ylläpitäjä, joka lähti näyttämään meille karsinapaikat. Talli oli kuin viimeisenpäälle laitettu, huippukilpatalli. Meidän kotona näytti paljon erilaisemmalta. Ei ollut edes hämähäkinseittiä missään ja käytävät olivat tip top siivottuja. Jännitti tuoda meidän ryhmärämä tällaiseen paikkaan... Meidän kolmen karsinat olivat aivan käytävän perässä, eikä viereisissä karsinoissa ollut ketään, onneksi! Lähdimme purkamaan hevosia autosta. Ensimmäisenä vuorossa oli Unto, joka kulki karsinaan nätisti vähän hörähdellen. Seuraavana oli vuorossa Kepulikonsti, jonka ainoa liikkumismuoto tuntui olevan juoksu. Talliin tultiin monen ravivoltin kanssa ja lopulta tallin käytävä juostiin tyylikkäästi karsinaan. Viimeisenä tuli nuorin, joka tulikin sellaisella ryminällä ja energialla, että vähän jännitti. Huokaisimme syvään, kun kaikki hevoset olivat turvallisesti karsinassa. Vielä iltaruoka eteen ja saisimme itsekin hengähtää. Vietimme yön muutaman kilometrin päässä olevassa pienessä hotellissa.

Aamu ei ehtinyt kunnolla edes valjeta, kun me olimme jo täydessä tohinassa tallissa. Hevosia harjattiin, tavaroita aseteltiin ja ratoja käytiin läpi. Kaikki tuntui olevan hyvin balanssissa. Orit olivat rauhallisen oloisia, toista olisi ollut jos olisimme tullut vasta aamulla paikalle. Tilanne olisi voinut olla varsin kaoottinen, eli onneksi kuuntelin tallityttöjäni enkä vain omaa päätäni. Valmistelimme hevoset karsinaan valmiiksi. Ehdimme napata hieman aamupalaa kanttiinista, ennen kun ensimmäinen hevonen alkoi olemaan lämmittelyä vaille. Unto oli ensimmäisenä ja minä olin luvannut ratsastaa tämän kanssa radan. Ori oli ollut aika virkeä ja eloisa viime viikot, joten katsotaan miten käy. Lämmittelyssä oli kahdeksan ratsukkoa samaan aikaan ja määrä oli mielestäni hyvä, ei ollut liian ahdasta ja esteelle pääsi hyvin. Kaksi hevosta oli odottamassa radalla vuoroaan ja pian mekin siellä jo seisoimme. Aika viiletti kuin siivillä, aina ei ehtinyt tajuta mitä kaikkea ympärillä tapahtui. Unto oli virkeä ja se ei paikoillaan suostunut pysyä. Starttasimme ja vauhti oli varsin kova! Yritin pitää tahtia tasaisempana mutta kovasti ori painoi kuolaimelle, enkä saanut sopivaa tuntumaa koko radan aikana. Kaksi harmillista pudotusta, joista voin syyttää itseäni. Olisi pitänyt saada hevonen hallintaan, niin olisi jäänyt enemmän pelivaraa sarjoille. Vauhti oli liian luja ja muutamalle esteelle lähestyminen meni pipariksi.

Seuraavana oli vuorossa Hämyharha, jo vähän kokeneempi mutta varsin varsamainen pakkaus. Sinna ratsasti Hirmuhurjalla upeasti nolla radan! Vauhtikin oli erinomainen ja sijoituksissa olemme kiinni. Viimeisenä vuorossa oli nuorimmaisin oripoika, Kauhunkosto. Kokematon ja varsin vauhdikas pakkaus viiletti radan Reijan kanssa yllättävän hienosti! Loppusijoituksena Kauhunkosto oli kahdeksas ja se oli todella hienosti ensikertalaiselta, jolta löytyi koko ajan käytöstavat, mitkä meinasi puuttua taas meidän vanhemmilta oreilta.

Varsin onnistunut reissu! Hämyharha kahdeksas, Hirmuhurja kolmas ja minä olin keskikohdalla listassa Unton kanssa. Ei ollut minun päiväni, mutta olin tyytyväinen hevosten suorituksiin. Kilpailupaikka oli aivan ihana ja upea, kateeksi käy! Hevoset jäähdyttelivät vielä ennen varusteiden riisumista, kunnes otettiin varusteet pois ja harjattiin huolellisesti ja tietenkin annettiin herkut. Seuraava etappi oli, että saisimme kaikki kolme vielä turvallisesti autoon. Hämyharha meni ensimmäisenä, yllättävän hyvin. Hirmuhurja seurasi mutta mietti hetken ennen rampille nousua. Unto ei taaskaan suostunut ilman liinoja ja herkkuja tulla rampille. Lopulta hevonen teki komean loikan rampille ja tuli juosten autoon. Kaikki koossa, ei muutakuin kotia kohti!



© Hornanhovi 2018 | ulkoasu © turri | virtuaalihevonen | a sim-game horse