Tallikirja

Tämä on paikka, minne tarinoidaan Hornanhovin arkea ja tapahtumia. Sankareina toimivat omistaja Minka, hänen siskonsa Vilma, tallimestari Kristian (kirjoittaja Lissu T.) sekä Nana koira. Minkan mies Santtu auttaa edelleen, kun vain töiltään ehtii. Tervetuloa tutustumaan Hornanhovin arkeen ja tapahtumiin. Kummallisia ja karmaisevia sattumia riittää...



03.05.2018 - Pyykkikummitus (Lissu T.)

Kristianin katse kiersi pitkin tallikäytävää; vastasiivottu talli näytti juuri siltä, miltä pitikin. Tavarat olivat omilla paikoillaan, iltaruoat jaettu valmiiksi karsinoihin, pesukone hyrisi viimeisiä kierroksiaan satulahuopapyykkiä. Muutamasta harmaasta pilvestä huolimatta säätietojen uhkailema sade oli jättänyt Haamurannan välistä, sen sijaan aurinko paistoi niin mukavasti, että Kristian oli jo levittänyt valkean, suuren pyykkitelineen tallin eteen. Näillä keleillä oli sama kuivattaa pyykkejä ulkoilmassa, ehtihän noita hautoa sisällä aivan tarpeeksi pitkin vähemmän aurinkoisia kuukausia.

”Huhuu, Kristian?” Minkan ääni ehti kuivaushuoneeseen ja pyykkejä koneesta nostelevan Kristianin luo ennen naista itseään.
”Olithan sinä täällä, pohdinkin, ettei kukaan muu imuroi käytävää siivoamisen jälkeen.”
”Heh heh. Oliko sinulla muuten vain ikävä, vai ihan asiaa?” Vino hymy käväisi miehen kasvoilla.
”Kysytkin!” Minka henkäisi silmät loistaen, selkeästi innoissaan. Vähän kuin lapsi jouluaattona.
”Kaikki on valmista, paperityöt, y-tunnukset, yhteistyösopimukset paikallisten kanssa, vakuutusasiat, ihan kaikki, siis ihan kaikki! Hornanhovi on muutakin kuin kotitalli heti, kun julkaisen kotisivut ja mainokset ja..”
”Rauhoitu nyt, puhut niin nopeasti, etten meinaa saada selvää!” Minkan innostunut hymy oli kuitenkin tarttuvaa laatua, se kutitteli jo Kristianin suupieliä.
”Nyt jätät ne huovat odottamaan, eivät ne siinä miksikään mene, vaikket heti niitä ripustakaan. Joku saa kilistellä kanssani, kun julkaisen Hornanhovin sivut!”
”Ja mitähän Suvasen Minka meinaa kilistellä?”
”Kahvia”, kuului topakka vastaus, ”paitsi jos jatkat tuota vinoilua, saat hanavettä, jos sitäkään.”

Sivujen julkaisun sekä ensimmäisen asiakasmaastoretken suunnittelu ei kauaa kestänyt, lähinnä odottavien pyykkien vuoksi. Kristian ja Minka kävelivät takaisin talliin yhtä matkaa niitä näitä hevosista ja vaelluksista jutellen. Tallin ovella molemmat kuitenkin pysähtyivät.
”Eikös pyykkiteline ollut tuossa vielä hetki sitten?” Kristian kurtisti kulmiaan.
”Oli.” Kaksikko kohautti olkiaan jatkaen kävelyä kuivaushuoneeseen. Pyykkikori huopineen oli kadonnut. Kristian tuhahti paheksuvan oloisena.
”Olisi mukana tietää, miksei oven edusta ollut Vilman mieleinen pyykinkuivatuspaikka.”
”Vilma on lenkillä Nanan kanssa”, Minka totesi, ”sillä minä sinun pyykinpesusi keskeytinkin, halusin jonkun intoilemaan kanssani.”

Pihalta kuuluva iloinen koiran haukunta sekä hölkkäaskeleet rikkoivat talliin laskeutuneen hiljaisuuden. ”Huhuu, Minka? Kristian?” Ennen Vilmaa kuivaushuoneeseen säntäsi iloisesti häntäänsä heiluttava bordercollie. ”Olittehan te täällä --- mitä nyt, miksi te näytätte noin omituiselta?”
”Tiedätkö sinä, missä huopapyykki on?” Minka keskittyi siskonsa ilmeen tarkkailuun, eikä Nana saanut emännältään kaipaamaansa huomiota yhtään sen enempää kuin Kristianilta, jonka jalkoihin koira seuraavaksi siirtyi.
”Takaoven luona oli joku telineellinen pyykkiä”, Vilma vastasi hämmentyneen oloisena, ”onko teillä nyt vähän liikaa stressiä, jos tuollaiset asiat unohtuvat?”
”Milloin minä olen unohtanut yhtään mitään?” Kristian kysyi, joskin miehen vastaus jäi Minkan äänen alle.
”Kävimme nopean mutkan talossa, pyykit olivat täällä korissa ja teline etuovella.”
”On muuten harvinaisen huono pelotteluyritys, ekaluokkalainenkin saisi aikaiseksi paremman!”
”Ajattelin juuri sanoa samaa sinulle, tuollainen selän takana kummituksen leikkiminen ---”
”Nyt lopetatte, molemmat”, Kristian ärähti, ”joku ne pyykit siirsi ja levitti. Joko Vilma ei jostain syystä suvaitse kertoa, tai sitten meillä on harvinaisen avulias ja ujo vierailija.” Hetken oli hiljaista, ainoastaan Nanan häntä hakkasi lattiaa koiran katsoessa jokaista keskustelijaa peräjälkeen.
”..pyykkejä levittelevä kummitus ei ehkä olisikaan järin kummoinen myyntivaltti”, Minka totesi lopulta. Muutaman sydämenlyönnin ajan oli hiljaista, ennen kuin Vilma repesi nauruun, johon Minka ja Kristian liittyivät Nanan säestäessä haukunnallaan.









"Hän tulee vielä. En koskaan voi lopettaa odottamista. Minä uskon. Haamunhuoma on tyyni.
Ole kanssani. Olen kanssasi ikuisesti. Pidän sinusta huolen."


© Hornanhovi 2018 | ulkoasu © turri | virtuaalihevonen | a sim-game horse