:: Hornanhovi ::

Rautarouva

Virallinen nimi Rautarouva
Rotu, skp Suomenpienhevonen, tamma
Syntymäaika, ikä 25.10.2017 > 15v
Rekisterinumero VH18-018-0321
Väri, säkäkorkeus Tummanrautias, 146cm
Painotuslaji Yleispainotus (VaB-110-CIC1-vaativa)
Entinen omistaja HM
Omistaja Sorel (VRL-00884) / Hornanhovi
Meriitit KTK-II, ERJ-II

ikääntyy satunnaisesti - siitoskäytössä


Luonnekuvaus

Rouvaa voisi alkuun kuvailla todella monipuoliseksi ratsuksi, jonka kanssa tulee toimeen niin aloittelijat kuin kokeneetkin konkarit. Tamma antaa aloittelijoille epäselvät ohjeet ja avut anteeksi, eikä herkästi hermostu. Kokeneelle ratsastajalle tamma antaa paljon, mutta vaatii myös ratsastajaltaan paljon. Luonteeltaan ihanan symppis ja rauhallinen Rouva, on monen tallilaisen suosiossa. Etenkin nuoriso on tykästynyt tammaan niin paljon, että itselle ei ole juurikaan töitä tämän hevosen kohdalla jäänyt. Ei tarvitse kahta kertaa kysyä, kuka hoitaa tai liikuttaa Rouvan... Tamma saapui talliin jo vanhemmalla iällä. Tarkoituksena ei ollut ostaa yhtäkään uutta hevosta, mutta tämän hevosen luonne ja suku herätti mielenkiintoni. Käytin loistavan tilaisuuden, joten tein tarjouksen Rautarouvasta.

Olen kuullut sanonnan, ettei helppoja hevosia ole olemassakaan. Kaikista löytyy jotain vikaa ja sanomista, mutta eipä tästä neidistä! Rouvan voi hoitaa missä huvittaa, se ei vaadi kahta riimun-narua jotta hän pysyisi jotenkin edes käytävällä. Tamman voi hoitaa vaikka laitumella ja ohimennen satuloidakin. Nuoret vierailiat ovat yleensä päässeet juuri Rouvan luokse, kun tarkoituksena on tutustua hevosiin ponien sijasta. Ympärillä pyörivä ja äänekäs lapsikatras ei saa tamman ilmettä värähtämään. Rouva on todella perso herkuille, joka on varmaan jäänyt näiden lasten ansiosta. Lapset haluaisivat mielellään antaa omenan tai porkkanan hevoselle ja yleensä uhrina on ollut Rouva. Hoitajien taskut syynätään aina ensimmäisenä läpi.

Rouvan selkeä pravuuri laji on ehdottomasti kouluratsastus. Tammalla on näyttävät, pehmeät ja joustavat liikkeet. Kokeneen ratsastajan käsissä tamman saa väännettyä melkoisiin kiemuroihin, eikä paljoa tarvitse pyytää koottuun raviin. Jos joku liike pitäisi sanoa, missä tamma todella loistaa, on ehdottomasti lisätty ravi. Joskus on tullut raavittua päätä ja pohdittua, voiko suomenhevosella edes olla niin näyttävää ja kaunista lisättyä ravia. Monipuolisena käyttöratsuna Rouva sopii kaikenlaisille ratsastajille tasosta riippumatta.

Esteillä tammaa saa käskeä reippaasti eteenpäin, löytyypä tästä tammasta tämä laiskakin puoli. Esteitä Rouva loikkii mielellään, mutta vauhti meinaa olla ongelmana. Rouva on sopiva harjoitus ratsu aloitteleville ratsastajille. Eipähän tarvitse pelätä, että hevonen tulee ryminällä esteille ja ratsastaja jää matkalle. Yllättävä kyllä, Rouva todella harvoin kieltäytyy esteeltä. Näitä tapahtuu vain silloin, jos esteille tulo epäonnistuu totaalisesti. Rouvalla on loikittu 80cm esteitä, ihan hyvällä menestyksellä, mutta nämä loikkimiset saa jäädä kotikentän tuntumaan. Esteratsuksi kilpailuihin Rouvasta ei ole.

Maastossa tamma on rauhallinen ja rento. Se ei isoja työkoneita, pärisevistä moottoriajoneuvoista tai tuulessa liehuvista pressuista noteeraa mitään. Huoletta siis maastoilemaan voi lähteä vaikka ilman satulaa. Rouva kaipaa kuitenkin toisen hevosen läsnäoloa matkaan mukaan, eikä tamma mielellään yksin maastoilemaan lähtisi. Välillä tamma saattaa yrittää kääntyä kotiin päin tai kieltäytyä menemästä eteenpäin. Kehotuksella ja ratsastajan päättäväisyyden mukaan mennään, joten ratsastajalla on iso vaikutus tamman menemisiin.

Muiden hevosten seuraa Rouva kaipaa aina. Se ei viihdy tarhassa yksin. Jos Rouva jää tarhaan yksin, se hermostuu nopeasti ja kävelee portin luona edestakaisin ja hirnuu tallissa oleville hevosille. Rouva jakaa mielellään heinäapajansa toisen kanssa. Joskus on saanu nauraa kuinka tamma on hivuttautunut metrin päähän toisesta hevosesta, joka myös hiljalleen hivuttautuu Rouvasta kauemmaksi, aivan kuin sitä olisi ahdistanut liian läheinen seura! Rouva on lämminhenkinen ja enemmän emähahmo muita kohtaan. Se käy mielellään sukimassa ja kirputtamassa muita hevosia ja varsoja kohtaan hän on todella hellä ja maltillinen.

Sukutaulu

i. Rauta-Romeosh, rt, 147cm
evm
ii. Hirmuröllish, rt, 146cm iii. Koijari
iie. Patakettu
ie. Mankelish, rt, 145cm iei. Hannu
iee. Tervanoita
e. Tillikkash, trt, 144cm
evm
ei. Saagan Lumosh, trt, 145cm eii. Saagan Sulo
eie. Sinikielo
ee. Voi Tyttönensh, rt, 146cm eei. Hän Sydämeni Vei
eee. Viimavarpu
Lue sukuselvitys

Jälkeläiset

Varsa Syntymäaika Vanhempi Omistaja Muuta
o. Seppäjärven Kurinpalautus 09.03.2018 Kapteeni Käskee Desmi KTK-III
o. Hornanhovin Lumoturma 24.01.2019 Turmataika Crimis VIR MVA Ch, KTK-I, EV-II, SV-II
t. Hornanhovin Rautamyrtti 13.01.2020 Rautarouva HM

Kilpailukalenteri

NJ-näyttelyt

07.05.2018: Einfall - MVA-SERT, BIS8 -- pt. Welby
26.04.2019: Susiraja - irtoSERT -- pt. Lissu T.
29.04.2019: Susiraja - irtoSERT -- pt. Lissu T.
01.12.2019: Adina - irtoSERT -- pt. alaera

Arvonimet

  • Suomenhevosten KTK 1/2019 - KTK-II -- 19+20+18+19=76p.
  • ERJ:n laatuarvostelu 12/2020 - ERJ-II -- 8,5+40+20+13+10,5=92p.
ERJ:n esteratsastuskilpailut (40)
17.12.2017 Kutsu ERJ 90cm 3/30
18.12.2017 Kutsu ERJ 90cm 4/30
19.12.2017 Kutsu ERJ 90cm 1/30
01.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 1/86
06.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 2/84
07.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 4/86
09.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 1/86
10.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 6/84
06.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 2/30
09.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 2/30
17.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 3/30
18.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 4/30
25.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 2/30
27.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 1/30
28.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 4/30
29.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 5/30
29.01.2018 Kutsu ERJ 110cm 5/30
17.12.2017 Kutsu ERJ 60cm 4/32
17.12.2017 Kutsu ERJ 60cm 1/32
18.12.2017 Kutsu ERJ 60cm 3/32
20.12.2017 Kutsu ERJ 60cm 2/32
24.12.2017 Kutsu ERJ 60cm 1/32
19.12.2017 Kutsu ERJ 70cm 1/21
21.12.2017 Kutsu ERJ 70cm 3/21
25.12.2017 Kutsu ERJ 70cm 1/21
26.12.2017 Kutsu ERJ 70cm 1/21
04.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 1/30
07.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 3/30
09.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 4/30
11.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 4/30
15.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 1/30
20.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 4/30
29.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 4/30
30.01.2018 Kutsu ERJ 100cm 3/30
03.01.2018 Kutsu ERJ 80cm 2/30
04.01.2018 Kutsu ERJ 80cm 2/30
04.01.2018 Kutsu ERJ 80cm 2/30
09.01.2018 Kutsu ERJ 80cm 5/30
11.01.2018 Kutsu ERJ 80cm 4/30
17.01.2018 Kutsu ERJ 80cm 1/30
KRJ:n kouluratsastuskilpailut (40)
17.12.2017 Kutsu KRJ Vaativa B 2/30
18.12.2017 Kutsu KRJ Vaativa B 4/30
20.12.2017 Kutsu KRJ Vaativa B 1/30
25.12.2017 Kutsu KRJ Vaativa B 3/30
25.12.2017 Kutsu KRJ Vaativa B 3/30
26.12.2017 Kutsu KRJ Vaativa B 4/30
31.12.2017 Kutsu KRJ Vaativa B 1/30
05.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 1/30
09.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 1/30
23.12.2017 Kutsu KRJ Helppo C 4/30
25.12.2017 Kutsu KRJ Helppo C 1/30
01.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 2/30
04.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 3/30
05.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 2/30
05.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 4/30
07.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 1/30
07.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 5/30
11.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 5/30
12.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 3/30
14.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 2/30
21.01.2018 Kutsu KRJ Vaativa B 1/30
03.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 4/30
06.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 4/30
08.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 1/30
11.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 4/30
19.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 4/30
03.01.2018 Kutsu KRJ Helppo D 4/39
09.01.2018 Kutsu KRJ Helppo C 2/39
23.12.2017 Kutsu KRJ Helppo B 2/40
30.12.2017 Kutsu KRJ Helppo B 2/40
05.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 5/30
08.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 5/30
13.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 3/30
19.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 4/30
20.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 2/30
01.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 2/30
03.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 1/30
05.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 3/30
08.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 1/30
10.01.2018 Kutsu KRJ Helppo A 3/30
KERJ:n kenttäratsastuskilpailut (10)
02.01.2018: Mörkövaara - CIC1 -- 1/76
09.01.2018: Mörkövaara - CIC1 -- 1/76
09.01.2018: Mörkövaara - CIC1 -- 4/30
21.01.2018: Mörkövaara - CIC1 -- 3/30
24.01.2018: Mörkövaara - CIC1 -- 5/30
28.01.2018: Mörkövaara - Helppo -- 1/30
21.12.2017: Littleness - Aloittelija -- 4/21
22.12.2017: Littleness - Aloittelija -- 4/21
02.01.2018: Littleness - Aloittelija -- 1/21
06.01.2018: Gealán - Helppo -- 2/50
VVJ:n valjakkoajokilpailut (21)
23.01.2018: Koistila - vaativa -- 4/30
25.01.2018: Koistila - vaativa -- 2/30
29.01.2018: Koistila - vaativa -- 2/30
07.01.2018: Mörkövaara - noviisi -- 5/53
08.01.2018: Mörkövaara - noviisi -- 1/53
01.01.2018: Koistila - vaativa -- 4/30
03.01.2018: Koistila - vaativa -- 2/30
05.01.2018: Koistila - vaativa -- 1/30
06.01.2018: Koistila - vaativa -- 5/30
09.01.2018: Koistila - vaativa -- 2/30
21.01.2018: Koistila - vaativa -- 1/30
29.01.2018: Koistila - vaativa -- 4/30
06.01.2018: Mörkövaara - vaativa -- 2/30
07.01.2018: Mörkövaara - vaativa -- 5/30
12.01.2018: Mörkövaara - vaativa -- 1/30
15.01.2018: Mörkövaara - vaativa -- 2/30
20.01.2018: Mörkövaara - vaativa -- 1/30
29.01.2018: Mörkövaara - vaativa -- 1/30
25.12.2017: Vuorna - noviisi -- 4/23
28.12.2017: Vuorna - noviisi -- 3/23
29.12.2017: Vuorna - noviisi -- 2/23

Päiväkirja

☆ Päiväkirjamerkintä - kirjoittanut HM

Olin hiljattain hankkinut Synduriin pari uutta suomenhevosen, jotka eivät harmillisesti sitten oikein sopineetkaan suunitelmiin. Pistettyäni hevoset myyntiin löytyi heti muutama ostajaehdokas Suomesta, jotka kävivät katsomassa hevosia täällä meillä Ruotsissa. Lupasin toimittaa hevoset henkilökohtaisesti itse Suomeen, vaikka menivätkin eri osoitteisiin niin menisivät kyllä samalla kyydillä meren yli.
Kun olin viemässä pientammaa uuteen osoitteeseen niin kuulin tallilla puhuttavan myytävästä pienhevostammasta. Koska olin juuri myynyt viimeisimmän hankkimani tamman, niin tarvitsin silti edelleen suunitelmiini sopivan elikon. No tietysti sitten kyselin lisätietoja tästä myytävästä pientammasta joka sijaitsi naapuritallilla. Tamman sanottiin olevan rautias, hieman kovapäinen mutta monipuolinen ratsu. Kävin koeratsastamassa tamman ja vaikka mikään ei sujunut hyvin, ts. kovapäinen rautias tamma riepotteli minua selässä armottomasti ja siitä huolimatta että sain maistella hiekkaa useampaan otteeseen lyhyen ratsastuksen aikana niin en voinut olla ohittamatta tamman kykyjä. Rautiaalla tammalla oli sisua eikä se ollut edes huonosta suvusta. Olin tunnetusti impulsiivinen mitä tuli hevoskauppoihin (jota Jasper aina kiroaa) joten tein kaupat tammasta.
Kun sitten palasin Ruotsiin viikkoa myöhemmin uusi hevonen kyydissä, minua vähän hirvitti Jasperin reaktio. Miehen kanssa ei oltu puhuttu mitään uudesta hevosesta enkä tiennyt kuinka kauan mies jaksaisi katsoa näitä ainaisia suomenhevosia. Jasper jaksoi edelleen paapattaa tasaisin väliajoin siitä miten suomenhevoset paha sitä ja tätä... kirotut elikot suoraan helvetin alimmasta syövereistä (tähän väliin mainittakoon että olin onnistunut aina löytämään ne kaikista kovapäisimmät elikot).
Kuten voitte arvata, riitahan siitä syntyi kun lopulta kotiin pääsin uusi rautias kyydissä. Jasper oli pitkään puhunut siitä miten Synduriin tarvittaisiin uusi jalostusori, mutta en ollut oikein lämmennyt ajatukselle. Koska tilanne piti saada tasoitettua annoin miehelle siunauksen siihen kirottuun islanninhevosoriin (olin sitä mieltä että meillä oli oreja jo riittämiin). Halusin kuitenkin sopuun miehen kanssa sekä tietysti pitää uusimman hankintani, jota aivan varmasti tulisin katumaan vielä monesti. En tiedä miten tulisin toimeen jääräpäisen tamman kanssa, jolla tuntui olevan sisua kuin sadalla pienellä shetlanninponioriilla.


☆ Kouluvalmennus

Upean näköinen tamma asteli pitkin kenttää reippaana, tarkkaillen ympäristöä jatkuvasti. Kaikki aistit olivat valppaina. Tuuli oli todella puuskaista mutta silti aikomuksena oli pitää valmennus ulkokentällä. Tuttu valmentajamme Saila saapui kentälle kahvi ja pulla kädessä. Sainmme tehdä alkuveryttelyn omaan tahtiin. Hevoseni oli enemmän sitä mieltä, että tänään ei rehkitä mitään! Valmennuksen alku meni pääosin siihen, että saatiin tamma heräteltyä hyvin avuille. Se tuntui todella vaikealta, sillä Virinää näytti kiinnostavan kaikki muut paitsi itse työskentely. Onneksi sain vihdoin hevoseni keskittymään, ja Saila oli meihin tyytyväinen. Saila sanoi minulle palautteena, että ratsukon työskentelyä oli ilo seurata! Rouva kulki kauniisti mutta väistöt tuottivat ongelmia. Jalat meinasivat karkaa jatkuvasti alta tai sitten tamma oikoi paljon, eikä väistöt näyttäneet lainkaan siltä miltä piti. Jouduin todella tekemään töitä, että saimme suorituksen tehtyä puhtaasti. Virinä oli enemmän halukas menemään sieltä, mistä aita on matalin ja kokeilla ratsastajansa kanttia. Yritin pysyä tiukkana ja vaadin hevoselta paljon. Yllättävän pitkään Virinä jaksoi jumputella vastaan, kunnes ne väistötkin alkoivat sujumaan toivotusti. Lopulta suoritimme valmennuksen mallikkaasti loppuun ja Saila oli meihin tyytyväinen. Sain kyllä paljon rakentavaa palautetta, mihin täytyy seuraavalla kerralla pureutua tarkemmin. Ratsastajana olin hieman liian lepsu ja minun täytyisi saada hevonen jo alusta lähtien paremmin hallintaan. Niinsanoitusti luulot pois jo kättelyssä.


☆ Kouluvalmennus

Talutin tamman kentälle ja nousin hermostuneen hevosen selkään. Rouva oli vaikuttanut jo aamusta lähtien todella hermostuneelta, enkä tiedä syytä, ellei sitten tammalla olisi kevättä rinnassa? Valmentaja saapui kentälle ja aloitin perus volteilla käynnissä ja ravissa. Hevoseni ravi oli todella töksähtelevää ja mitään sanomatonta. Keräsin ohjia tiukempaan otteeseen ja aloin vaatia ratsultani tarkempaa työskentelyä. Se oli todella vaikeaa. Rouva narskutti kuolaimia ja nosteli päätänsä hermostuneessti. Laukannostot tapahtuivat sellaisella pompulla ja vauhdilla, että oli valmentajallakin jo naurussa pitelemistä. Onneksi ei ollut kilpailutilanne, olisi tuomarit nauranut meidät jo kättelyssä kentältä ulos... Tänään Rouva oli jotenkin todella hankala ratsastettava. Vaikka valmentaja kuinka kehotti tekemään pidätteitä, istumaan satulassa ja pitää ohjat kokoajan tuntumalla, ei Rouva suostunut kuuntelemaan. Hetkessä laukanvaihdot ja nostot alkoivat sujumaan ja hevosen tuntuma keveni selvästi. Sain ratsukseni normaalin Rouvan, joka kulki kauniisti ja helposti, ilman suurempia taisteluita eteenpäin ja kauniissa muodossa. Tamman laukanvaihdossa valmentajani kiinnitti huomiota hevosen vasempaan vaihtoon, joka oli selvästi vahvempi kuin oikea vaihto. Tuomarit eivät ole ainakaan vielä rokottaneet tästä pisteitä, mutta tiedä sitten miten se laukanvaihto nyt niin selkeästi on vahvempaa vasemmalla... Rouva kulki hyvällä tuntumalla kaviouralla kaula kaarella ja rytmikkäässä ravissa. Lisätty ravi oli tamman pravuuri ja sai valmentajaltakin paljon kehuja. Loppuun veryttelimme perus voltteja ja käyntiä kuljimme melkein puolisen tuntia kaviouraa pitkin löysin ohjin, kun jäimme valmentajan kanssa keskustelemaan hevosten kasvatuksesta.


☆ Kouluvalmennus - valmentaja Akita

Minulta oli mennyt aamulla hetki tajuta, että en päässytkään itse ratsastamaan vaan minun oli pidettävä valmennus. Nauroimme Sorelin kanssa asialle samalla kun hän teki voltteja uralla. Onneksi nyt oli maneesikin vapaana, niin ei tarvinnut Rouvan varoa vesilammikoita. Nyt se menikin paremmin kuin viimeksi. Lieköhän siitä että oli märkää vai siitä ettei sitä kiinnostanut. Tälle päivälle suunnitteilla olisi pientä helppo A tasonkin treenaamista. Alkulämmittelyjen jälkeen Rouva oli vetreytynyt ja intoa täynnä. Aloitimme siirtymisillä. Ensin vain ravista-käyntiin ja toisinpäin. Kun se sujui moitteettomasti pyysin Sorelia aloittamaan ravista-harjoituslaukkaan siirtymisen. Rouva siirtyili hienosti ja ihmettelin tosissani tuon hevosen osaamista. Kovapäisyyttä en ollut vielä huomannut koskaan Tähdessä, mutta ekä sekin tulisi pian esille. Ja viimeisenä siirtymisenä olisi vielä ravista-keskilaukkaan. Se olikin Tähdelle hieman haasteellisempi, mutta tamma teki silti hienoa työtä. Ennenkuin aloittaisimme helppo A juttuja halusin tietää osaako tamma keskiravin, keskilaukan ja lisätyn käynnin miten. Lisätty käynti oli tammalle kuin leikkiä kuten keskilaukkakin, mutta keskiravi tuotti pientä ongelmaa, joten aloimme treenata sitä. Rouva meni koko ajan enemmän koottua ravia kuin keskiravia. Pian liike kuitenkin alkoi pyöreytyä ja muuttua keskiraviksi, joten Sorel kehui tammaa paljon ja kokeili muutaman kerran uudelleen. Kokeilimme vielä oppisiko Rouva takaosakäännöksiä helppo A:n puolelta. Treenasimme sitä sitten loppuajan ja kyllä siitä melko varmasti vielä parempi käännös kehkeytyy kuin nyt. Nyt se nimittäin tarvitsee vielä paljon hiomista, mutta onhan se uusi asia. Pian kuitenkin oli loppukäyntien aika, ja Rouva oli ihan hiessä vaikka tunnilla ei edes paljoa laukattu.


☆ Kouluvalmennus - valmentaja Akita

Sillä välin kun Sorel nousi Rouvan selkään minä suunnittelin pikaisesti tämän tunnin ohjelman loppuun. Aluksi listassa oli mitä mielenkiintoisempia asioita, koska olin tehnyt sen niin kiireesti mutta onneksi lista on nyt korjattu. Tajusin Sorelin nousseen Rouvan selkään ja alkaneen ratsastaa uraa pitkin. Annoin hänelle tehtäväksi taivutella Tähteä tekemällä minimissään kuusi volttia per kierros. Kenttä oli hieman vetinen muutaman vesilammikon mukaan laskien. Oikeastaan lammikot olivat lähellä uraa ja Rouva yritti kiertää ne kaukaa. Muutenhan voltit menivät oikein hyvin. Sorelilla oli istumta kunnossa ja hevonen oli rento. Muutaman kerran se kyllä yritti kulkea suoraan eteenpäin eikä halunnut tehdä työtä, mutta unohti typeryydet ja jatkoi kiltisti.

Kun Rouva oli jo alkukäynneistä kuulolla homma oli helpompi. Pyysin Sorelia aloittamaan pohkeenväistöllä. Hänen piti saada hevonen myös asettumaan kulmissa. Rouva ei ensin oikein kiinnostunut asiasta, mutta hetken kuluttua tepsutti hyvinkin nätisti. Hetken tehtävää tehtyään, selvitin seuraavan tehtävän idean. Ensin ratsukon piti ravata ja jokaisen sivun keskellä heidän piti pysähtyä ja peruuttaa. Sorel tajusi heti idean ja nosti ravin. Rouva liikkui kuuliaisesti, mutta peruutukset olivat välillä mitä olivat. Kun Rouva alkoi peruuttaa hyvä jos yhden askeleen pyysin Sorelia peruuttamaan Rouvalla vähintään viisi askelta ja sen jälkeen kehua paljon tammaa. Kun tämä tehtävä alkoi onnistua aloitimme toisen. Se oli muuten sama, mutta peruutuksesta oli päästävä suoraan raviin. Rouva meni kuuliaisesti ja kiltisti tehtävää ja Sorel kehui ja taputti tammaa joka kerta, ja minä kehuin Sorelia. Viimeisimpänä tehtävänä lisralla luki, että ratsukon tulisi laukata kiemurauraa ilman laukanvaihtoja. Laitoin tötsät erottamaan kiemurauran, jotta Sorelin olisi helpompi keskittyä. Sorel alkoi valmistella Tähteä laukkaan ja kun tamma nosti laukan se oli reipas ja näyttävä. Aluksi se ei tajunnut ettei laukkaa saa vaihtaa ilman apuja, mutta kun se alkoi onnistua Sorel kehui sitä ja pyysin häntä hiljentämään loppuraveihin.